Eläköön kuningas ja kuningatar!
Vita est tempus otimum hominis – Elämä on ihmisen parasta aikaa
30.01.2024
Vaalit ja niiden ensimmäinen kierros on takana. Jatkoon pääsivät oikeisto- ja vasemmistoliberaaleiksi lasketut ehdokkaat. Ulkona ovat molemman suunnan konservatiivit. Heitäkin on ja he ratkaisevat toisella kierroksella kummasta kahdesta pahasta on pienempi konservatiivin kokemana. Silloin kyse on hallituksesta ja oppositiosta ja näiden välillä tehtävästä valinnasta. Ei sen ihmeellisempää. ”Vos velete et plaudite!” Voikaatte hyvin ja taputtakaa!
Olen kirjoittanut aiemmista presidenteistämme, mutta myös kuninkaista ja keisareista, tsaarin Venäjän ja Ruotsin ajan tuotteista historiaamme kirjoen (Finland’s big year 2017 – Suomi 100). Osa heistä oli aikansa jättiläisiä ja osa taas vaikeasti vammaisia ja henkisesti häiriintyneitä. Tänään tällainen vaihtelu kärkiehdokkaiden kesken ei ole mahdollista. Ainut mikä vaihtelee ovat mediat, toimittajat ja sosiaalisen median eri alustoilla purjehtivat kansalaiset. Ratkaiseva ääni on annettu ja pulinat pois. – ”Votum decisivum.”
Viimeisin kirjani on tullut juuri postin kuljettamana ja käsittelen siinä etenkin sosiaalista mediaa, tekoälyä, robotiikkaa ja näiden välistä dilemmaa. ”Sosiaalisen median sekä tekoälyn yhteiskunnallinen dilemma.” Kerron myös mitä tuo dilemma voisi tarkoittaa ja kuinka se istuu vaalien jälkeiseen uuteen tilanteeseen Suomessa, jossa liberaaliset ehdokkaat pyrkivät kosiskelemaan itselleen toiselta kierrokselta ulos jääneiden konservatiivien ääniä. Ilmiö ei ole niin yksinkertainen, kuin mitä Wikipedia suomenkielisenä esittelee esimerkkinä dilemmasta. ”Joko olet lakannut lyömästä vaimoasi? Vastaus joko kyllä tai ei.”
Tästä dilemmasta ei aio tänään enää kirjoittaa. Se kun ei ole lainkaan ajankohtainen, saati mielenkiintoinen, olkoonkin että vaalimme jatkuvat toiselle kierrokselle. Tulos kun on jo tiedossa, olettaen että ihmiset vaivautuvat vaaliuurnille toisenkin kerran. Arvoiltaan vasemmalla tai oikealla toimivat liberaalit ovat vaikeasti sivutettavissa arvokonservatiivien maailmankuvaan heitä maailmalla edustaen virassa, joka on edustullisen ohella kaikkea muuta kuin mitä tuhatvuotisen historiamme kuninkaat, keisarit, tsaarit ja Urho Kekkosen kaltaiset presidentit edustivat yhdessä Marsalkka Mannerheimin kanssa. Jumalan ääni – ”Vox Dei” – on eri asia kuin ihmisen ääni – ”Vox humana”.
Minun äänelläni – ”Voto meo” – on merkitystä aivan toisessa merkityksessä, kuin mihin media on sitä lokeroimassa. Maassahan on hallitus ja se käyttää valtaa. Hallituksen edustajana on vain toinen ehdokkaista, eivät molemmat. Vuosien kuluessa – ”Volentibus annis” – tämän on oppinut. Urho Kekkosen ajat eivät koskaan palaa. Hän tuli valtaan, kun oli 3-vuotias ja luopui siitä, kun olin liki 30-vuotias. Koskaan häntä ei tuohon tehtävään rehellisissä vaaleissa valittu.
Sen sijan teen loikan vuoden 2018 syksyyn ja talveen sekä kirjaani: ”Suomi – maailman onnellisimman maan oppikirja 2”. Näin tuon kirjan takakannen lyhyt kuvaus oli tuota aikaa meille avannut:
Suomi – maailman onnellisimman maan oppikirja numero 2
”Vuoden 2018 syksy ja talvi olivat Ruotsin valtiopäivävaalien tai brittien Brexitin tapaan tulvillaan ongelmia löytää yhteistä sosiaalista pääomaamme, ja kansakunnan yhdistävää kykyä kuunnella ja ymmärtää muiden mielipiteitä, vaikkei niitä kykenisi aina hyväksymäänkään. Suomessa poikkeuksen muodosti presidentinvaalit vallinneessa, etenkin sosiaalisen median aggressiivisessa ilmapiirissä. Ilmiö muistutti Urho Kekkosen ajan loppuvuosia ja turvautumista, kansallista yhtenäisyyttä haettaessa, nyt suosittuun presidentti Sauli Niinistön persoonaan – vaalien lähestyessä. ”Votum consultativum.” – Neuvova toivomus. – Vos alate et plaudite!” (Terentius) – Voikaatte hyvin ja taputtakaa.
Arvojen, normien ja moraalin muutokset ja ristiretki uuden paradigmaisen maailman globaalissa syleilyssä toi mukanaan myös ilmastomuutoksen, isänmaalliset ja patriotismia korostavat populistiset liikkeet, emotionaaliset suuret tunteet sekä kansakunnan jakautumisen maailman onnellisimpana maana tunteiltaan pragmaattisen hillityksi ja periluterilaiseksi, mitattaessa tämän onnen psykologista syvyyttä. Kel onnin on, se onnen kätkeköön, ja mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. ”Vivere est militare.” Seneca. – Elämä on taistelua.
Suurvaltojen jännitteet, edustuksellisen demokratian kriisit, mediayhteiskunnan kansalaismedian monet kasvot, mutta etenkin Suomen kasvava merkitys globaalissa vuoropuhelussa, jossa yksittäiset provokaatiot edelleen jatkuivat, toi mukanaan haasteita, jossa nuorehkon valtion myös perinteisiä arvoja ja normeja, edustuksellisen demokratian elämää, oli voitava muuttaa palvelemaan paremmin suurten rakenteellisten muutostemme toteuttajana. ”Volens nolensque” (Augustinut) – ”Volens et potens.” – Tahtoen ja tahtomattaan – Haluten ja kyeten.
Ikääntyvä yhteiskunta ja aluerakenteen kasvavat vinoumat, maaseudun ja luonnonvara-alueiden, pienten seutukuntien vuodesta toiseen jatkuva supistuminen, sekä toisaalta suurten maakuntakeskusten ja pääkaupunkiseutumme jatkuva kasvu, muistuttivat liki perinteisen kehitysmaan ongelmista. Paikkamme innovaatiopolitiikan ja ekologisen klusterin kärkimaiden joukossa, lastemme luku- ja kirjoitustaitoa seuraten, sivistysvaltiona koulutusyhteiskunnan esimerkkimaana, maailman onnellisimmalla maalla, ei ollut nyt varaa epäonnistua, tai hakea mallia sieltä, jossa olemme jo kerran historiamme aikana köyhyyden ja luokkayhteiskuntamme kohdanneet monen nyt juurettoman ihmisen kokemuksena. ”Vivere est cogitare” (Cicero) – ”Vivere est militare.” (Seneca). – Elämä on ajattelemista – Elämä on taistelua.”
__________________
Mitä sitten tapahtuikaan, on meillä jo tiedossamme ja kirjattuna seuraavan kirjani sivuille. Presidentti Sauli Niinistön seremoniallista kautta jatkui seuraavat kuusi vuotta. Näkyvin tapahtuma oli hänen urallaan isännöiden Yhdysvaltain presidentin, Donald Trumpin, ja Venäjän presidentin, Vladimir Putinin, vierailua. Toisen kauden ylivertaisen tehtävän muodosti luonnollisesti päätöksemme liittyä Natoon liki eduskuntamme täydellisellä yksimielisyydellä. Tästä me presidentti Niinistön muistamme. Tehtävät eivät ole pelkästään seremoniallisia, olkoonkin että ne hoidetaan tavalla, jotka siltä maallikon kokemana saattavat vaikuttaa. Me sentään kävimme vaaliuurnilla joka kuudes vuosi. ”Vita est tempus optimum hominis.” – Elämä on ihmisen parasta aikaa.
Tämän ohella, arvaamatta etukäteen (De improviso), kun muistamme lähinnä itsenäisyyspäivämme ja niiden kutsut, linnanjuhlat ja juhlien isäntäparin. Kuinka kutsutut naiset olivat pukeutuneet ja oliko mukana jotain perinteestä poikkeavaa. Presidentti kun saattoi lisätä tai vähentää kutsuttuja sekä painottaa jotain tiettyä teemaa kutsuttuja kootessaan vakiovieraitten ohella. Tällainen tapa viettää yhteisesti itsenäisyyttämme juhlien on ollut vuosikymmenien saatossa hyvin pysyvä yhteinen juhlahetkemme ja luonnollisesti toivomme tulevan presidentin jatkavan tätä traditiota asemansa ehkä näkyvimpänä ulkoisena ilmentymänä. Toki lisättynä uudenvuoden puheella, jotka olen tarkoin kirjannut muistiin myös kirjoissani ne esitellen. ”Vivat republica!” – ”Eläköön tasavalta.”
Niinpä vuoden 2024 presidentinvaalien ensimmäinen kierros korostaa suomalaisen demokratian toimivuutta. Yhdeksän ehdokasta on upea määrä pieneltä maaltamme. Vaikka presidentin valta rajoittuu liki seremonialliseen tehtäviin, demokratia edellyttää mukanaoloa ja vaalien seurantaakin. Sitä ei ole nyt pilattu sotella, ikävillä talousuutisilla ja Sixten Korkmanin tavalla kirjoittaa vaalipäivän jälkeisessä Helsingin Sanomissa otsikolla: ”Miten Suomi rämpii suosta kuiville.” Työmarkkinaselkkaukset ja velkaantuminen ei ole presidentin tehtäviä ensikään. Verojen kiristäminen yhtäällä ja leikkaukset toisaalla sekä kiistakysymysten periaatteellinen puoli ei kosketa presidenttiämme, vain hänen äänestäjiään. Tehkää tietä paremmillenne – ”Da locum melioribus. (Terentius). Nyt täytyy varoa tyhjiä sanoja, ääntä ilman ajatusta. – ”Dat inania verba, dat sine mente sonum. (Vergilius).
Medioissamme kuitenkin presidenttipeli jatkuu ja ehdokasjoukon laajuus herätteli koko kansan vaaliuurnille. Jatkossa kaksi eniten ääniä saanutta jatkaa, olkoonkin ettei heidän yhteinen äänimääränsäkään ylitä kunnolla puolta äänestävän kansan valtuuttamina presidentiksemme. Toisella kierroksella toisen heitä on siten saatava merkittävä määrä lisäkannatusta. Siinä taas ongelmana on molempien, sekä Alexander Stubbin (kok) että Pekka Haaviston (vihr) kovin liberaali maailmankuva, oli se sitten oikealla tai vasemmalla. Me tunnemme heidät ja heidän sanomansa. Tärkeää onkin se, kuinka ihminen kykenee miellyttämään kymmenenkin kertaa toistettuna. – ”Decies repetita placebit”. (Horatius).
Se että vaaleihin vaivautui liki kaikki puoleemme ja mukana joku ulkopuolinenkin, teki demokratiallemme varmasti hyvää. Se että Rkp jättäytyi ulkopuolelle, oli suuri strateginen virhe. Näitä henkilövaaleja, liki puhtaasti rituaalisia, usein vielä viihteellisiä, kun seurataan medioissamme toisin kuin vaikka kovin tylsäksi todettuja aluevaalejamme, olkoonkin että itse asia olisi äänestäjää ajatellen paljon merkityksellisempi sotea hoidettaessa, kuin presidentin henkilö ja hänen persoonansa hoitamassa seremoniallisia tehtäviään. Olemme äärimmäisen pinnallisia ja rakastamme viihdettä, jonka seremoniallinen henkilö kuljettaa omassa persoonassaan. Emme harkitse mediayhteiskunnassa oikein käyttäytymistämme. Harkitseminen opettaisi viisautta. – ”Deliberando discitur sapientia.” (Publilius Syrus). Toisaalta harkitessa tilaisuus usein tuhoutuu. – ”Deliberando saepe perit occasio.” (Publilius Syrus).
Kenenkään kampanjointi ei näin asia esitellen ollut kuitenkaan turhaa ja toinen kierros kahden liberaalin välillä ratkaistaan konservatiivien äänillä. Näistä perussuomalaisten osuus on ylivertaisesti suurin ja keskusta tulee jonkin matkaa takana. Demarit ovat jo äänensä antaneet ja omansa hylänneet taktisena tarkoituksena sulkea ulos hallituksessa olevat perussuomalaiset. Siinä on mukana joko vapisevaa hulluutta – ”Delirium tremens” – tai vanhuuden tylsistymistä. ”Dementia senilis.”
Jatkossa heidän, perussuomalaisten konservatiivien, äänensä menevät luonnollisesti hallituskumppanille, aivan riippumatta siitä, onko ehdokas liberaali tai konservatiivi. Vihreiden on vaikea myydä omia arvojaan, sen enempää kuin tulla osaksi sitä hallitusta, joka joutuu toimimaan virheellisen talouspolitiikan oikaisijana. Ja se on näiden vaalienkin tärkein tulos. Vahvistaa hallitusta. ”De visu; de auditu; de olfactu.” Näkemänsä, kuulemansa, haistamansa. Tuo kirjani lukemalla asia avautuu alkamatta toistaa itseään.
Samalla vaalit ratkaistaan alueellisesti maaseudulla ja kehyskunnissamme, jossa perussuomalaiset saivat keskustan ohella eniten kannatusta. Demarit ja vihreät ovat omat äänensä jo antaneetkin, eikä niillä ole lisäarvoa jatkossa. Taktinen peli on pelattu ensimmäisellä kierroksella, hylkäämällä omat ehdokkaat. Se että poliitikkoja kosiskellaan nyt kummankin leiriin, on joltisenkin turhaa. Peli, joka pelattiin taktisena äänestyksenä, toi toisen sijan ja oma puolue hyläten. Vaikea ääniä on kerätä jatkossa lisää hallitusrintaman sisältä oppositiopoliitikoille presidentiksi pyrkien.
Konservatiiveilta oikealta liberaalien, ja vielä vasemman laidan äärimmäistä kärkeä sieltä hakienkin. Asuvatkin vielä pääosin maaseudulla. Maaseudun rauha ei näiden vaalien vuoksi varmasti järky. Vergiliusta lainaten, tämän rauhan on jumala meille suonut. – ”Deus nobis hoec otia fecit.”
Helsingin Sanomat näkee perussuomalaisten konservatiivien tekevän oikealla valintaa ruton ja koleran väliltä. Tulkinta on poikkeuksellisen väärä. Valintaa tehdään opposition ja hallituksen ehdokkaan väliltä hoitamassa tehtävää, joka vaatii kielitaitoa, esiintyjän lahjoja sekä seremoniamestarin diplomaattista kykyä osoittaa lahjansa noudattaa valtiolaivan kulkua siihen suuntaan, johon muut demokraattiset elimemme sitä ohjaavat. Tähän suomalaiset ovat jo sopeutuneet, eikä sellaista vaihtoehtoa ole, jossa jäätäisiin nyt toisella kierroksella kotiin ja äänestämättä. Annettakoon siis äänet sopivimmalle. – ”Detur digniori.” Vai olenko hukannut päivän? – ”Diem perdidi.”