Viljelijät kaipaavat uutta liikkeenjohdollista koulutusta. Näin siksi että maatilojen pitää parantaa kannattavuuttaan. Tukien varassa eläminen kun ei ole oikeaa elämää ensinkään. Kotimaisen tuotantomme kilpailukyky on muutenkin huono. Esimerkiksi vuonna 2017 maatilojemme tuotantokustannukset olivat keskimäärin yli 30 000 euroa suuremmat kuin kokonaistuotot.
Miten sellainen voi olla edes mahdollista? Kirjoittavat tutkimusprofessorit Xavier Irz ja Jyrki Niemi Helsingin Sanomien vieraskynään (HS 31.8). Konkursseja ei sentään ole juurikaan johtuen viljelijän maatilan suuresta omasta pääomasta, noin 75 % on omaa ja pitää viljelijän itsenäisenä yrittäjänä ja pakottaa koko ajan suurentamaan tilakokoa ja opiskelemaan viljelyn teknologian. Sen hän osaa varmasti siinä missä pitkän työpäivänkin.
Pääoman huono tuottavuus ei kuitenkaan häntä huoleta. Vaikka tile ei kohta saakkaan jatkajaa ja koko elintarviketuotantomme sakkaa, maaseutumme tyhjenee. Vastuun siirtäminen pois rahaa ja valtaa käyttäviltä on kuitenkin häpeällistä. Virkamies voisi jotain tehdäkin mutta heitä ei painakaan pelko jäädä valitsematta seuraavissa vaaleissamme. Verotus ja lainsäädäntö on pikkunäppärää pyörittelyä siinä missä Paavin kirkon vuosituhantisten sakramenttien suojelu ennen Lutheria.
Oletetaan edelleen että viljelijä saa lisäansioita. Oletetaan että viljely on ikään kuin elämäntapa ja työstä saadaan ylimääräistä tyydytystä, joka voidaan katsoa rahaksi sekin. Kuten vuosikymmenet takaperin… Maatalous ja ruoka ovat olleet sosiaalista pääomaamme ja pyhä asia. Eikä Suomi ja suomalaiset ole tässä ainut kulttuuri maailmassa. Taiteilija maalasi taulunsakin jossa pellon ja leivän pyhyys on varmasti näkyvillä.
Kun pääoman tuotto on huono tilan jatkajia ei löydy.. huono tuottavuus on suomalaisen maatalouden suuri komapastuskivi. Miten tällainen ongelma pääsi syntymään? Tähän asti tulos on saavutettu VAIN suurentamalla tilan kokoa. Tuettujen investointien avulla. Lisäämällä tolkuttomasti parin ihmisen työmäärää samalla.
Omia peltojanikin viljelee vuokraviljelijä, joka on vuokrannut liki kymmenen tilan maat, yksi viljelijä. Ja samalla hoitaa sekä rehut että karjan. Olisihan tätä liiketoimintaa voinut jakaa ja hoitaa useampikin, osa rehuna ja toinen karjana, kolmas huolehtien lannan jalostuksen ja siirron pois joutumasta pelloilta vesitöihin. Malleja on paljon ja osa myös innovatiivisia. Kiertotaloutta tukevia ja modernejakin, biotalouteen kytkettyjä uusia tuotteitamme, tuhansia uusia tuotteita pelkästään lannasta tai viljan korsista, pellavan komposiiteista autojen sisutukseen Saksassa, muovin korvikkeeksi.
Siilinjärvellä on Euroopan ainut fosforikaivos ja jokaisen meidän soluissa tarvitaan fosforia. Se on loppumassa ja joutuu suotta vesistöihimme niitä rehevöittäen ja pilaten. Sehän alkaa olla pelkkä saamattomuutta ja silkkaa laiskuuttamme. Ei maaseutu autioidu jos kannamme aidosti vastuun ympäristöstämme ja sen yrittäjistä sekä alamme nostaa maatilojemme kannattavuutta.
Rakennekehitys maatiloillamme on jätetty KOKONAAN hoitamatta. Siis innovatiiviset ratkaisut liiketoiminnan järjestämiseksi. Rakennemuutoksena pidettiin Suomessa tilakoon kasvua ja tuotantoteknologiaa. Siihen panostettiin myös tieteessä ja tutkimuksessa. Olen sitä seurannut todella läheltä Jokioisissa (MTT, Luke) vuodesta 1990 alkaen. Enköhän minä tämän tunne? Se on ollut hyvin ajattelematonta ja ympäristöä kuormittavaakin. Siitä ei vaan saanut kirjoittaa tai puhua muuten kuin peitellyin sanakääntein. Se oli poliittisesti arka aihe.
Toki tämä on tiedetty iät ajat miten pääoman huono tuotto on maataloustuotannon suurin ongelmamme. Suhteessa työpaikkoihin maataloudessa on kiinni valtavasti pääomaa. Maatiloilla olisi viimeinkin kyettävä hyödyntämään pääomamarkkinoiden toimintaperiaatteet: laajentava yritys luonnollisesti erikoistuu ja ulkoistaa toimintojaan. Se hankkii alihankkijoita ja uusia yhteistyöyrityksiä.
Näin maaseutumme alkaisi taas elää eikä autioitua, kuten nyt. Kyse ei ole rahan puutteesta, pääomista, kuten yleensä pienyrittäjyydessä. Ongelma on maatalouden suorissa tuissa ja tukien osoittamisessa vain maatilojen koon kasvuun. Kasvun tuomiin investoineihin, joita pyörittää yksi tai kaksi ihmistä väsyksiin saakka. Miten olemme tällaiseen kierteeseen ajaneet maatilamme?
Heillä, maatilojen hoitajillamme, ei ole liikejohdollista osaamista juuri lainkaan. Vain pääomia, joilla voidaan varmistaa, ettei tila mene ainakaan konkurssiin vaikka tuloja ei olisi lainkaan tai, kuten nyt, tuotantokustannukset ovat keskimäärin 30 000 euroa suuremmat kuin KOKONAISTUOTOT. Maatalous on ainut ikiliikkuja, joka toimii näin ja autioittaa maaseudun eikä jatkajia luonnollisesti voi löytyä, innovaatioita synny. Ympäristö vain pilaantuu ja viljelijä väsyy kohtuuttomaan työtaakkaan.
Rakennekehityksen eteneminen kun vaatisi kokonaan uudenlaisia investointeja ja innovaatioita liiketoiminnan järjestämiseksi ja tuotannon uudelleen organisoimiseksi. Pelkän tuotantoteknologian osaaminen kun ei yksin riitä. Vaaditaan myös parempia neuvotteluasemia suhteessa kauppaan ja elintarviketeollisuuteenkin. Kaikesta tästä tuottajat voivat sopia myös yhdessä.
Tämän onnettoman sosiaaliseen pääomaamme sementoidun yhtälön purkaja saisi heti Nobelin. Sen kertominen kun ei yksin riitä, kuten nyt professorit Jyrki Niemi ja Xavier Irz tekevät, vaan sen ohella on osattava muuttaa koko kulttuuri. Ja silloin saman lehden pääkirjoitussivulta löytyy vastauskin kuinka se voisi tapahtua.
Siinä kun käsitellään Carlo Maria Viganon, katolisen arkkipiispan, konservatiivin, pitkää kirjettä paaville ja vaaditaan hänen eroa. Katolisessa kirkossa kun käydään armotonta valtakamppailua, jonka keskiöstä ei löydykään hengellisyys ja uskontokuntien kamppailut pyhine isineen vaan jo perinteeksi tullut VALTA ja RAHA. Elämme läntisessä kulttuurissa jossa ei juuri muusta puhutakaan.
Nämä kaksi kirjoitusta ovat lehdessä rinnakkain. Siis maataloutemme korjaaminen ja kirje paaville. Ne on syytä lukea myös rinnakkain. Politiikka, etenkin suomalainen maatalouspolitiikka ja luonnonvarat kun ovat nekin urheilun jne. tapaan järjestöineen ja puolueineen samaa asiaa, siis VALTAA ja RAHAA. Samoin maatalous ja sen elintarvikkeet, niiden tuotantomme. Oli se vaikka kuinka pyhää ja hengellistä, sen ymmärtäminen hätkähdyttää aina ja toistuvasti, kirjoittaa Hesari ja on oikeassa hätkähtäessään katolisen kirkon armotonta valtakamppailua. Sehän on niin uusi ilmiö historiassammekin luterilaisessa maassa eläen.
Viganon syytösten ytimenä on väite, että katolisen kirkon sosiaalista vastuuta ja pääomaa, sen sallivuutta korostava Franciscus on tukijoineen luonut ”homoseksuaalisuuden virtauksen”, jonka piirissä pedofiilit toimivat ja jota paavi suojelee, kirjoittaa Helsingin Sanomat (HS 31.8).
Aivan samoin kuin Suomessa on iät ajat puhuttu maataloudesta, maaseudusta ja sen ongelmista sekä siitä, kuka tiesi ja mitä ja milloin. Agraari yhteisö kun syntyi ja pysyy pystyssä ikivanhan sosiaalisen pääomansa tukemana ja ylläpitää edelleen myös poliittista valtaa ja rahaa. Näin uutta rakennetta vieroksuva ja innovaatioita karttava ajoittuu vuosikymmenten taa, jossa juuri konservatiiveilla on niin kirkon kuin pankin tai urheiluliikkeen, puolueen vallasta ja sen säilymisestä, perhearvoista maalla ja kirkon sisällä erityinen ote, joka ei hevin hellitä.
Niinpä myös silloin, kun rakennemuutos ei etene ja maaseutumme autioituu, olemme saman ongelman ja konservatiivien vankeina. Vastuun siirtäminen on häpeällistä, kertoo lehti (HS 31.8). Se esittelee rinnakkain kaksi samaa aihetta käsittelevää kirjoitustaan ja jättää kolmannen juttunsa pilapiirtäjän (Karlsson) tehtäväksi. Ymmärrämme kolme juttua ja yhdistämme ne lehdessä pääkirjoitukseen, sen otsikkoon, neljänteen juttuun verotuksesta.
Hauskaksi tarkoitettu pilapiirros (Karlsson) esittelee televisioruutua ja äärioikeiston marssia sekä poliisiautoa. Vaimo toteaa miehelleen television ääressä, kuinka tuollainen järjestö olisi lopetettava, kun taitavat olla johtohenkilöineen paraikaa syytteessäkin. Mies on samaa mieltä mutta aprikoi miten poliisin lakkauttaminen voisi olla jo liioiteltu toimenpide.
Neljäs juttu onkin sitten itse pääkirjoitus ja sen otsikko. Tai oikeammin se on sinun itsesi löytämä ja oivaltama, jolloin sinut on kyetty aivopesemään ja hyväksyt sellaisen, jonka olet aivan ITSE OIVALTANUT. Me kun hyväksymme vain sellaisen oivalluksen, jonka teemme itse ja jonka löytämisessä mediamme on valmis meitä kyllä auliisti auttamaan.
Näin tekivät myös aikanaan vanhempamme ja opettajamme. Näin opetettiin myös heitä ja näin opetetaan myös koiria. Lisänä on usein etenkin Suomessa ehdollistetut refleksimme. Pääosa oppimaamme kun on juuri niitä. Etenkin Hämeessä asuen.