Vuoden viimeistä edellisen viikon aikana on ollut tapana katsoa taakseen ja myöhemmin valaa tinat ennustaen tulevaa. Omalla kohdalla taakse katsominen on ollut samalla vuoden mediapalkintojen jakamista. Teen sen nyt tavalla, jossa ensin luon lyhyen katselmuksen edellisten vuosien voittajiin. Sekin on hyvin tyypillinen mediatapa koostaa uutta katsoen ensin vanhaan ja luoden näin traditiota.
Digiajan tuhannet hiomattomat timantit
Vuosituhannen vaihtuessa ja sen jälkeen pohdittiin mediaa innovaatioprosessin levittäjänä ja nyt myös uusien innovaatiotyyppien, symboli-innovaatioiden, tuottajana myös Suomessa. Internetistä ja uusmediasta oli tullut uudella tavalla arkielämän sekä tuottajan ja että kuluttajan roolit sekoittava luovuuden rikastuttaja. Alettiin kiinnittää huomiota näkymättömiin ja ei-taloudellisiin suhteisiin sekä reaaliaikaisiin verkostoihimme. Aluksi kuitenkin vain pohtien käyttötarkoitusta ja resursseja, insinööritieteisesti, ei niinkään itse käyttäjiä ja heidän tarpeitaan, miljoonien ihmisten ideoita. Taustalla oli Porterin “timanttimalliksi” ristitty maailmankuva.
Syntyi määrätön määrä uusia nimikkeitä, multimedian ja mobiilipalveluiden tuotteita, jolloin muotia oli kirjoitella helppopääsyisyydestä, anonymiteetistä, varastotiloista, intimiteettisuojasta, reprofuturistisesta, vuorovaikutteisesta digitaalisesta mediasta.
Tutkijoiden tiet uuteen mediaan kulkivat kolmea eri reittiä, joista (1) ensimmäinen liittyi innovaatiopolitiikkaan, sen syntyyn ja leviämiseen, diffuusioon. Toinen (2) oli kiinnostunut maantieteestä, regionaalisesta tai spatiaalisesta, ja näiden käsitteiden jakamisesta uudessa mediakielessä, jolloin maaseutu sai uuden sisällön verkostorakenteineen. Samalla tuli muotiin puhua sosiaalisesta muistista ja sosiaalisesta pääomasta rinnan perinteisen yhteisöllisyyden kanssa. Kolmas (3) tarttui luonnonvaroihin ja kulutukseen, rohkeimmat jopa talousteorioihin, jolloin muuttajana oli informaation kulun liki paradigmainen muutos ja kaiken uudeksi luova ihme.
Strukturalismin ihme
Mediapalkintojen jaossa kärkeen pääsivät bloggaajat, jotka oivalsivat, kuinka kyseessä onkin kokonaan uusi tapa pöyhiä ikivanhaa luontoa matkivaa onomatopoeettista kieltämme ja sen rakenteita, suvutonta elämää ja tuottaa postsrukturaalista aineistoa kuvina ja luettavana tekstinä rinnakkain. Strukturalismin isä, Claude Levi-Strauss, oli tuolloin vielä elossa ja innoitti myös mediapalkintojen jakajaa hakemaan kärjen parhaita aikalaisiamme tuolloin juuri tältä suunnalta. Valinta oli nyt, myöhemmin tarkkaillen, oikea.
Tuolloin esille nousi myös otsikot siitä, onko peruskulttuuri infantiilia ja tullaanko se myöhemmin tuomitsemaan impivaaralaisena elämänä suomalaiseen tapaan ymmärtäen asiat päälaelleen kääntäen ja väärin.
Näin kävikin ja odotettu jytky tulikin sitten vuosia myöhemmin vaaleissa kansalaisliikkeenä. Persu (=viinikuurna) oli sykäys vaiheeseen, käymistilaan, jonka tuolloin havainneet saivat havainnostaan niin ikään mediapalkintonsa. Sekin osui siis nappiin ja oli oikein ojennettu julkaisussani “Uusmedia ja kansalaismedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa.”
Tuolloin julkaistu kirjani teesi, antiteesi ja synteesi kuvaavat kuinka prosessi eteni ja miten myöhemmin koottu laajempi teoriani “Social media – Economy and Strategy” suomenkielisine tiivistelmineen ei suotta noussut 2000 miljoonan tuon ajan googlatuimman ja käytetyimmän, haetuimman, terminologian keulille pysyen siellä tähän päivään saakka. Sille voisi hyvinkin myöntää tänään mediapalkinnon ellei se olisi liian omahyväistä ja sopimatonta. Sen sijaan palkita sen kopioijat ja soveltajat ei ole sopimatonta, eihän? Palkinto plagioijille ja perustutkimuksen soveltajille, lähtien noista kirjoistani, on siis sopivaa?
Vuoden 2005 palkinnot
Vuonna 2005 mediapalkinnot jaoin jo hyvinkin konkreettisille teoille ja ensimmäisen palkinnon nappasi Suomen puheenjohtajuuskausi Euroopan Unionin peräsimessä. Otsikko “Matti vaatimaton Vanhanen ryyppyraatojen maasta” kuvasi hyvin tuon ajan mediaamme ja sen otetta pääkaupunkiseudun päämedian tuotteena. Alaotsikko “Pökkelöt pitivät Unionia pystyssä – Ei uuta Suomi-kuvasta.”
Tähän samaan aaltoon kuului kirjoitta kuinka gonzo-journalismi eli uusrenessanssiaan maassamme ja etenkin muistellen alan etevintä edustajaamme, Hymy-lehden Veikko Ennalaa. Oli palattu 1970-luvulle taantuen, ja talouden noidankierteen syvenemistä lisäsi tieto siitä, ettei kaikki tämä voi päättyä onnellisesti.
Se, että kirjoitin samaan aikaan alkavasta jätti-inflaatiosta euron kimpussa poliittisena valuuttana ja viinan hintaan se vakauttaen, massatyöttömyydestä, stagflaatiosta rumana sanana, ei mediaa hetkauttanut. Siitäkin voisi antaa mediapalkinnon mutta muistuttaen, kuinka palkintoja ei Suomessa jaeta tekemättömistä töistä vaan tehdyistä. Matti Nykästä lainaten, tekemätöntä ei saa tekemättömäksi.
Kolmas palkinto meni tuolloin suomalaisesta maaseudusta tiedottamiselle. Maaseutu ei ollut pääkaupunkiseudun medioissa lainkaan itsensä näköinen ja sen kuvaaminen surrealistisena näkymänä ansaitsi aikanaan kuntarakenneuudistusta edeltävän ja jo sotesotkuista muistutuksen antavan vision tulevasta ja Kataisen sekä Stubbin hallituksista hamassa tulevaisuudessamme. Todelliset vastuunkantajat olivat meitä odottamassa kirjassani “Uusi mediayhteiskunta.”
Vuoden 2009 palkinnot
Vuonna 2009 ensimmäinen palkinto meni suurimmalle oman aikamme mediakielen muuttajalle Googlelle, sekä samalla suurimmalle työllistäjälleni tänäkin päivänä, rinnan muiden mediajättiläisten. Wikipedia sai hopeaa ja pronssin jakoivat tiede ja tutkimus poikkitieteisenä ja samalla kykynä peitellä Nokian tulevaisuutta. Se oli poikkeuksellisen kyvytön ja taitoa vaativa keino olla näkemättä taivaankannen peittävää media-ajan mörköä.
Kunniapalkinto meni mediayleisölle ja sosiaalisen median naamakirjojen täyttäjille, jotka olivat saamassa aikaan myöhemmin, mutta jo tuolloin pari vuotta aiemmin odotetun arabi-islamilaisen vallankumouksen, monen muun pienemmän rinnalla. Tämä siis kirjastani “Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma.”
Vuoden 2010 palkinnot
Vuonna 2010 mediapalkinnot osuivat niille toimittajille, jotka kirjoittivat junttivaaleista, tulevista tapahtumista niissä yhdessäkään oikeaan osumatta. Tällainen tarkkuus vaati jo luovuutta ja erityslahjoja etenkin pääkaupunkisedulla eläen.
Kaksi aikaa kohtasivat toisensa ja kaksi kovin erilaista persoonallisuutta Espoon kaupungissa, Timo Soini ja Aleksander Stubb. Kun paradigma oli muuttunut jo vuosikymmen aiemmin, sen oivaltaminen oli nyt surullisella tavalla myöhässä reaaliaikaisessa taloudessa. Uusin aika ja vanha arkiajattelu ottivat mittaa toisistaan.
Mark Zuckenberg ja Harvard sekä Wikileaks olivat räjäyttäneet pankin, kepeän kielen kepeät surffailijat olivat kuin Janatuinen ja Mozart ne tässä, toinen toistaan ymmärtämässä Juha watt Vainota mukaillen.
Enää ei ollut kysymys vanhasta kapitalismista, ei keynesiläisestä vanhasta filosofisesta järjestelmästä, vaan uskontoja muistuttavista ideologioiden siemenistä, joita yhdisti pelko joutua uuteen maailmojen sotaan. Kun armo koetaan rajattomaksi, moraali on silloin tarpeeton ja sellaisesta ei voinut jakaa mediasodille tyypillisiä palkintojamme olematta kyyninen. Miten kylmä sota voi palata, jos se on koko ajan läsnä, maton alle lakaistuna?
Euroopan hitaat omaksujat saivat näpäytyksensä runsaana ja avomielisenä taloustukena ja kielletty joulumieli pyrittiin hoitamaan kirjoittamalla populismista jo ennen kuin se oli kunnolla Euroopassa edes syntynyt. Kylmä sota odotti sekin vuoroaan ja vuonna 2005 kirjoittamani Arktinen Babylon omaa näyttäytymistään hitaimmankin mediajätin ymmärryksessä. Voi siitä mediapalkinnon antaa kirjan käsikirjoituksen kopioijille. Aiheesta on tehty tolkuton määrä tuotantoa ja joku näyttää keränneen myös kunniaa ja mainetta, sievoiset summat rahaa, kuten aikanaan agropoliksesta strategiana (Argopolis strategy).
Enteet, utopiat ja dystopiat yhdistivät unionin massiivisia valtarakennelmia ja runoilijoiden kuolema sai maininnan sekin. Kukaan ei voi noudattaa toisen käskyä tai totella toisen teoriaa, oli uusin yhteiskunnallinen, psykososiaalinen oivalluksemme. Korparaatiot ja sosiaalisen median paradigma julkaistiin sekin Japanissa tai suomalasijapanilaisena yhteistyönämme. Kirjani “Hybridiyhteiskunnan kouristelu” ja blogini oli toki ehtinyt ennen näitä. Näistä tuskin on mediapalkittaviksi mutta maininnan ne ansaitsevat ainakin Googlea selaillen.
Vuoden 2011 mediapalkinnot
Vuonna 2011 mediapalkinnot menivät poikkeuksellisen uutisvuoden globaalille medialle ja sen kyvylle ylläpitää mediasotia sekä ruokkia myös Suomessa Venäjän ja Naton ikiaikaista routaa. Journalistinen juoru ei ollut enää hyve eikä pahe vaan osa kiihtyvää medioitten kilpavarustelua. Gallupvaalien jälkeen synnytetty media-ajan hallitus oli viihteenä vierasta ja monelle tapaa epämiellyttävää ja sellaisena ajan henkeen liitetty palkittava. Syntyi vyörytys, sietämätön hallituspohja ja hallitus. Pelkkä kirja “Ecologica Cluster” sai paljon enemmän aikaan kuin tämä outo ilmestys.
Kokonaisuus säilyi medioissamme kuitenkin ehjänä ja vastuullisuutta puolustettiin rationaalisella järjellä, jonka jokainen ymmärsi tarkoittavan jotain erityisen vastenmielistä ja pahaa. Näin myös luottamus mediaan ja kuntapoliitikkoihin rapautui Suomessa rinnakkain, tänään tutkimuksia tulkiten. Kehno liitto ja marinadi.
Toinen palkinto meni medioitten kyvylle siirtää aiempi kansallinen poliittinen ja taloudellinen marinadimme, rinnan medioitten vastaavan veljeilyn kanssa, nyt myös globaaliksi ilmiöksi ja siten helpommin hyväksyttäväksi. Samalla media puuttui omiin heikkouksiinsa ja joutui hyväksymään elämän muun eliitin rinnalla, sietämään muita samaan marinadiin joutuneita vallanhimoisia loisia. Vaativin tehtävä oli kaataa koko kapitalismin ilmaishyödyke toimittajien itsensä niskaan ja kulttuurin työläisten uudeksi maailmanjärjestykseksi. Sen seuraukset tuleva olemaan traumaattiset.
Hybridiyhteiskunta alkoi kotiutua myös mediamaailmaan ja sen työläisten arkeen. Lomautukset seurasivat toisiaan ja informaatioyhteiskunta haki itselleen uusia merkityksiä ja välineitä. Julkaisujen tekotapa muuttui ja se oli ymmärretty jo aikapäiviä mutta sen sisäistäminen vei kauemmin kuin oli oivallettu.
Tuona vuonna 2011 palkinto oli aika antaa myös koko sille prosessille, jossa mukana olivat medioittemme, luonnollisesti myös sosiaalisen median, monet hybridin suuret vaikuttajat ja mannerlaattojen liikuttajat.
Näistä usein mainitaan vain biologiset tai tekniset, kun mukana olisi oltava myös koko ajan toisiaan lähestyvät sosiaaliset ja kulttuuriset mannerlaatat, ikivanhat dogmit, mytologiat, uskomukset, uskonnot sekä etenkin tieteen ja taiteen symbolit ja käsitteet hakien digikielen yhteistä symboliikkaa ja Cluster Art -paradigmaista paikallista ja lokaali sekä globaalia integraatiota rinnatusten, sisäkkäin eläen.
Globaalissa taloudessa, sosiaalisen median arjessa, monella ei ole muuta rikkautta kuin elämä itse, jossa tieto opettaa yhä useamman nauramaan, raha tanssimaan. Tästä opista, jossa mukana on annos vilpittömyyttä, lahjomattomuutta, vaatimattomuutta, ystävällisyyttä, viisautta ja ihmisrakkautta, oli annettava myös kunniamaininta.
Vuoden 2013 palkinnot
Vuoden 2013 palkinto meni odotetusti Osama bin Ladenin haamuille ja uusille terroristeille sekä heidän mediapelilleen. Arctic Babylon oli herätetty henkiin ja juuri siellä, missä sitä ennakoinkin vuonna 2005 kirjassani.
Robottien maailmassa tekstin ja kuvantuoton lähiluku kehittyi ja globaali tulkinta muuttui poikkitieteisenä nerokkaaksi järjestelmäksi. Kymmenien, tuhansien analyysien integrointi yhteen on ihmiskunnan historiassa lyömätön saavutus. Arkikielen ja havainnon tekstit, kuvat, musiikki ja elokuva ottivat uuden vaiheen, josta kuulemme suurempina massoina vasta myöhemmin.
Tyyppikertomuksesta tai kehyskertomuksesta siirtyminen toimintatapoja, merkityksiä, asenteita ja arvoja muuttavaan yhteiseen maailmankuvaan oli loikka, jota narratiivinen “pehmyt” tutkimus oli odottanut myös “kovemman” datan tutkimukselta. Se oli unelmana jo tehdessäni 1970-luvulla ensimmäistä alan oppikirjaani ja 1990-luvulla sitä täydentäessäni. Se kertoo, kuinka olemme kietoutuneet yhteen yksilöinä, ryhminä ja sellaisina klusterina, joita ei aiemmin ole ollut olemassakaan ennen omaa aikaamme ja sen digikielen käyttöä ja uutta teknologiaa. Ei ole ennen kuin joku löytää.
Palkinnon saivat vuonna 2013 myös Snowdenin tempaukset ja julkisuus sekä julkiset potilastietoni. Sen sijaan järjestelmällinen sabotointi ja koneittemme suojausstandardit eivät saa vieläkään palkintoa muuten kuin mainintana.
Se mikä näkyy on jäävuoren huippu ja myös tälle oli annettava maininta vuonna 2013. Yhteiskuntakehitystä rapauttava nihilismi ja opportunismi eivät ole muuta kuin kehnoja median ruokkimina ilmiöinä eikä niitäkään tulisi palkita.
Mainita ne kuuluu ja kertoa, mistä siinä voisi olla kysymys myös muuten kuin paheksuen. Luottamuksen katoaminen ja anarkia ovat ikäviä piirteitä ja moraali on sittenkin yhteiskunnan vahvin yhteisesti kerrostettu talouden Nobelin ansaitseva havainto myös vuonna 2014.