Elämme hetkeä, josta varoitin vuosikymmen sitten poliitikkojamme sotea ja kuntarakenteita muutellen ja ilman minkään maailman alan koulutusta ja poikki- sekä monitieteisesti ne sosiaaliseen pääomaamme ja kulttuuriin myös yhdistäenkin. Maantiede ja aikatieteet, historia, oli unohtunut saati hetki, jolloin nämä tieteet muuttuivat täysin, paradigmaisesti. Ne eivät ole kenen tahansa politiikan puuhastelijan hallittavissa esitellen mielipiteitään tai toimittaja omia narratioitaan kriisiin ajatuneessa demokratiassa ja sen puoluelaitoksessamme.
Lasten ja nuorten kantaminen poliisivoimin Mannerheimintieltä on muutakin kuin heidän auttamin turvaan Forssan Koijärveltä heidän kiusatessa paikallisia maanviljelijöitä samaan aikaan kun kävin omia koskisotiani isoisäni veljen aikanaan välttämättömiksi koettujen koskien jatkorakentamisesta Kemijoella ja Iijoella, Ounasjoen upeita koskia samalla myös suojellen. Vahingoista oli saatava myös korvaukset.
Enso Guzeitin ja kumppaneiden perustaman Pohjolan Voiman rinnalle kun oma vasemmistomme oli vaatinut myös omansa, Kemijokiyhtiön. Kaksi luonnon raiskaaja unohti luonnon lisäksi myös Lapin ihmiset. Riitojen käynnistäminen taas sopi alueen poliiitikoille, jotka saivat siitä kitkapintaa päästäkseen Arkadianmäelle ja sieltä Brysseliin. Joka vaalien alla käynnistettiin jonkin allaspeikon herättely henkiin. Pahimmillaan niitä oli piirrelty Lappiin liki kaksikymmentä allaspohjaksi tarkoitettua monen kylän ja torpan, talonpojan ja poromiehen kotia. Allaspohjan asukas ei saanut tedä mitään näkyvää. Lopuksi naapurikin katsoi, ettei kukaan vaan ala uudisrakentaa tai korjata tilaansa, raivata peltoa. Allaspeikolla oli monellaiset kasvot ja pahinta oli kilpailun ja luovuuden tukahduttaminen, kylien rapauttaminen uhan alla eläen.
Jotkut osaavat lukea ja haistaa ajan hengen ja rakenteellisen korruption tuohon aikaan tarjoamat portaat. Tämä kirjoitus on Suomen Kuvalehdestä hetkellä, jolloin Pekka Hyvärinen, koulukaverini Iisalmen lyseosta, oli tekemässä Kuvalehden päätoimittajan paikalta siirtoaan MTV:n palveluun ja myöhemmin toverituomioistuimen johtoon, Julkisen Sanan Neuvostoon. Samaan aikaan Keijo Keke Rosberg oli oppinut samassa luokkahuoneessa itsenäisen tavan ajaa formuloita myös niiden ulkopuolelta ja Seppo Kääriäinen politiikan teon taidot Tampereen yliopistoon Iisalmen Kirmanrannan kylästä muuttaen.
Isä Panteleimon sen sijaan hakeutui luokastamme sukuni juurille luostarilaitokseen ja jäi eläkkeelle piispana. Juuri näiden kasvatukseen sukuni pitivät yllä yli 3000 hehtaarin tilaansa viljellen ja purjekuntaa kouluttaen ja veneitä rakentaen. Se oli poikkeuksellinen taitolaji, jossa miehetkin oli koulutettava ja koulittava aikansa ehdottomiksi ammattilaisksi. Airon paikan maksoit joko verona tai omalla työlläsi.
Tämä suomalaisen kunnan kokoinen yhteisö kylineen maksoi samalla veronsa luostarilaitokselle sen lampuoiteina. Kloster sukunimenä muutettiin suomalaistaen se. Tänään nämäkin herrat, kirkkoihin siirretyt, riitelevät Iislamesta alkaen ja saavat nuhteet pääakallonpaikalta itsensä häpäisten. Erikoisasemamme kirkkojen joukossa oli enemmän kuin uhattuna.
Yhdyskuntapolitiikan haasteita: Uudistuva kuntarakenne ja suomalainen lähiruoka
Mielipide 29.9.2011 19:00 Suomen Kuvalehti
Matti Luostarinen
Suomalainen yhdyskuntapolitiikka sisältää nykyään kaksi suurta asiaa. Toinen liittyy kuntarakenteen uudistukseen ja toinen maataloutemme kykyyn turvata meille myös jatkossa puhdasta suomalaista lähiruokaa.
Suurkuntien Suomi pitäisi sisällään etelässä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Satakunnassa, Hämeessä ja Etelä-Karjalassa 28 suurkuntaa. Aiemmin näitä kuntia on ollut lähinnä pieninä maalaispitäjinä liki parisataa.
Helsingin, Tampereen ja Turun kohdalla sekä Lappeenrannassa kyse on metropolipolitiikasta osana Helsingin muuttumista suurkunnaksi. Toki Lahti, Kouvola ja Pori ovat saamassa nekin suurkunnan maineen.
Forssa ja Loimaa kokevat pienempiä muutoksista ja muistuttavat Kiteen, Keuruun, Rauman tai Raahen kaltaisia yhdyskuntia työssäkäyntialueina. Forssan kaltaisella maaseutualueella Urjalassa, Somerolla ja Loimaalla olisi vielä syytä pohtia, mihin uusi kuntarakenne vie jatkossa nämä alueet vuosikymmeniksi. Vierellä on vain suurkaupunkeja ja metropolipolitiikkaa, jossa perinteinen maaseutupolitiikka vaatisi suuria yksikköjä onnistuakseen uudessa ”kilpavarustelussa”.
Metropolipolitiikkaan kuuluu muutakin kuin terveydenhuolto ja sosiaalitoimi. Luonnonvarojen käyttö on saatava mallille, jossa suomalaiset eivät jää elintarviketuotannossa bataatin, durran, maniokin ja hirssin varaan. Liki 5 miljardia ihmistä kun saa näistä pääasiallisen ruokaturvansa perunan ohella. Maapallon väkiluku kasvaa koko ajan ja peltopinta-ala vähenee, puhtaasta vedestä on puutetta, ympäristö saastuu ja muuttuu aavikoksi, ilmasto lämpenee. Ruokakatastrofi ei ole kadonnut minnekään.
Meillä 5-10 prosenttia maitotiloista lopettaa vuosittain ja maitotalouden tuotteet ovat edelleen 40 prosenttia maataloustuotannon markkinahintaisesta tuotosta. Kun maatalouden tuotannon ketjut alkavat kadota, häviävät myös metropolipolitiikkaan kuuluvat kasvis- ja viljaravinnon sekä sitä hyödyntävän karjan domestikaatioalueet, jossa uudet lajikkeet on otettu käyttöön ja muokattu osaksi elintarviketuotantoamme. Se on pitkä ja mutkikas prosessi.
Kun se kerran kadotetaan, sitä ei voi palauttaa postmodernin yhteiskuntamme vihreän langan ylläpitämiseksi osana edes EU:n epäsuotuisten alueiden luonnonhaittakorvauksilla ja ympäristötukijärjestelmillä. Maataloutta uhkaava ruokaturvakasvien ylläpito on myös metropolipolitiikan ensimmäinen ja tärkein varmistettava, muu tulee vasta kun koko ajan vähenevien luonnonvarojemme saanti on varmistettu ensi kuussa 7000 miljoonan populaatiokoon ohittavan ihmislajin ruokittavaksi myös meillä Suomessa. Asia on äärimmäisen vakava ja luottohanat sulkeutuvat monelle maatalouden interventiotoimilla ja tukiohjelmilla elävälle ympäri globaalia maailmaa, ei vähiten subtrooppisilla alueilla Välimerellä.
Perusterveydenhuollossa pienikin kunta voi olla kompakti kokonaisuus ja siinä oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo edellyttävät asuinkunnasta riippumattomat palvelut. Hallinto on kokonaisuus, jossa roolit ja vastuu on jaettava Euroopan neuvoston suositusten mukaan yhteistoimintaa suosimalla. Suomessa yhteisöllisyys toteutuu, kuten muuallakin maailmassa, läheisyysperiaatteen kautta. Säästöjä syntyy mutta lähinnä juuri suuria kuntia liittäen, ei niinkään yhdistäen satoja sellaisia, joilla ei ole kansantalouteemme kuin marginaalinen merkitys; 200 pienintä kuntaa kuluttaa noin 13 prosenttia kuntataloutemme menoista.
Suuruuden ekonomia toimii lähinnä tuotantolaitoksessa, ei kunnan koossa saati pinta-alassa. Pääosa kunnistamme ei selviydy jatkossa palveluvelvoitteistaan ja kuntauudistus on tehtävä mahdollisimman ripeästi. Palveluiden järjestämisvastuu ja tuottamisvastuu ovat tässä prosessissa kaksi eri asiaa eikä niitä tulisi sotkea toisiinsa. Kello käy koko ajan yhä nopeammin etenkin Euroopan velkakriisin ja mahdollisen luottolaman käynnistyessä, jolloin ainakin omat asiat olisi saatettava rakenteellisesti turvallisiksi pankkien käpertyessä mahdollisesti jälleen kerran suojaamaan omaa pesäänsä.
Suomen Kuvalehti – avatar