Willebrand ja Wahren – Jokiläänin kaksi veijaria
Willebrandin suvun alkujuurista Yrjö Blomstedt ei historioitsijani ole saanut täyttä selkoa. Kantaisäksi Blomstedt kuitenkin mainitsee Pellenbergin kaupungissa asuneen Johann Willebrandin, jonka tiedettiin olleen naimisissa Ursula Wagnerin kanssa. Kantaisästä suku sitten jakautuikin kolmelle eri taholle. Ja yksi näistä päätyi Kustaan sodan aikana rikastuen merkittäväksi virkamieheksi ja teollisuudenharjoittajaksi Ruotsi ajan lopun Suomeen.
Von Willebrand asettui asumaan Jokioisten kartanoon, josta tuli hänen aikanaan yksi Suomen komeimmista kartanoista ja suurimmista teollisuuskeskuksista. Vihollisen vallattua Etelä-Suomen 1808 von Willebrand ryhtyi tarmokkaasti valmistelemaan suuriruhtinaskunnan siirtämistä Venäjän keisarin alaisuuteen. Aiemmin kuningas Kustaa III:n suosioon päässyt ja Turun ja Porin läänin maaherran viran saanut ja armeijan asioita hoitanut valtiosihteeri teki täydellisen lehmänkäännöksen ja ryhtyi kesällä 1808 järjestämään valtuuskuntaa keisarin puheille Pietariin.
Kun valtuuskunnalle haettiin puheenjohtajaa Jokioisilla syyskuussa 1808 pidetyssä kokouksessa, tähän tehtävään valttiin von Willebrandin vävy Carl Erik Mannerheim.
Tunnettu juonittelija oli pettynyt, mutta sai sentään edustaa Porvoon valtiopäivillä omaa sukuaan ja valittiin finanssivaliokuntaan. Muut kuitenkin järjestelivät tuolloin uuden hallitsijan alaisuuteen siirtyvän suuriruhtinaskunnan asioita ja käytännössä Suomi itsenäistyi tuolloin.
Vanha kenraali ja maaherra, kulttuurin tukija ja Turun Soitannollisen seuran puheenjohtaja, kustavilaisen maatalouden innokas uudistaja ja Suomen Talousseuran perustaja, Hämeen teollisen keskuksen Jokioisiin perustanut rauta- ja verkatehtailija, haudattiin Jokioisten kartanon puistoon, minne pystytettiin 1833 hänen ja hänen puolisonsa muistopatsas.
Axel Wilhelm Wahrenin suku sen sijaan on selkeästi juutalainen ja on ironiaa, että tämä maailmankansalainen vakiinnutti elämänsä keskelle hidasta Hämettä. Juutalaisten panos Ruotsin teollistamisessa on aina ollut erikoista. Lakisääteisesti heitä ei ole ollut olemassakaan.
Wahren teki liiketoimiaan aluksi pienessä marginaalissa, sai värjärinkisällinä Jokioisissa kisällioppinsa Keski-Euroopassa ja toi maahan uudenaikaisen myyntiverkoston paikallis- ja piiriedustajineen. Hän myi salaa valtion veloista pantattuja kankaita, lainasi talollisilta, viivytteli häikäilemättömästi velkojensa maksuja ja oli kekseliäs vekseleiden hyväksikäyttäjä. Suomessa ei ollut tuolloin vielä pankkia. Hän laajensi Jokiosilta vuokraamaansa verkatehdasta kuumeisesti, mutta katseli jo salaa Loimijoen yläjuoksun Kuhalankoskea, tulevaa Forssaa, omana tehtaanpaikkanaan.
Wahren oli innovatiivinen, kekseliäs ja käytti vesivoimalaitosta jauhamaan sähköä maan ensimmäiselle sähkörautatielle, joka kulki tehdaslaitosten välillä. Ensimmäinen kunnon puhelinlinja syntyi Forssan ja Matkun välille jo 1878. Kapearaiteinen aloitti ensin höyryvoimalla, mutta muuttui sekin pian dieselvetoiseksi. Isänniltään paossa olleita maaorjia Wahren otti uudella nimellä tehtaansa suojiin.
Wahrenilla oli patriarkaalinen suhde alaisiinsa ja tarve säilyttää työväki tyytyväisenä. Perustettiin pumpulienkeleille tehtaankoulu, jossa ponnisteli mm. ensimmäinen naisministerimme Miina Sillanpää. Työväkeä varten oli oma säästöpankki, vaivais- ja sairaskassa, kirjasto ja kirkko. Wahrenia voidaan pitää myös henkisenä isänä Suomen Yhdyspankin perustamisessa pari vuotta markan syntymisen jälkeen 1862. Kymi-Kymmenen perustaminen oli niin ikään tämän myös biologina kunnostautuneen teollisuusmiehen kauaskantoisia saavutuksia. Tammela sai omankotiteolliskoulun ja Mustiala Wahrenin harrastuksista myöhemmin lampaiden, sikojen ja nautakarjan jalostuksen.
Wahrenista puhuttaessa häneen liitetään usein sellaisia kuvauksia kuin vähäunisuus, työteliäisyys, henkiset voimavarat, liikemiehen taipumukset, ennakkoluulottomuus ja yritteliäisyys. Juutalaistarinat ja henkinen perintö on jätetty yleensä piiloon. Sen sijaan Willebrandin kohdalla aikalaisten mielipiteet jakautuvat kahtia. Henrik Gabriel Porthan arvosteli häntä ankarasti, kun esim. Choreus ja Pinello mainitsevat Willbrandin pelkästään myönteisin sanakääntein ja suurin ongelma näyttäisikin olevan hänen urakehityksensä ja rikastumisen nopea kulku sekä tästä syntynyt kateus. Häntä syytettiin viekkaaksi juonittelijaksi, jonka Wahren kykeni usein välttämään. Kun Willebrand oli sotilaallisen käskevä ja alaisilleen ankara, Wahren oli isällinen patruuna eikä osallistunut poliittiseen juonitteluun juuri lainkaan. Osin ehkä tästä johtuen hän joutui Venäjän kaupassaan maksamaan korkeamman hinnan kuin kilpailijansa Finlayson. Tunnustuksena tuli kauppaneuvoksen arvo, ja aatelisarvo vuonna 1883, rintapatsas vastuuntuntoiselle isännälle Forssan kaupungin perustamisesta.