Yhteenveto ekoyrittäjyyden klusterin määrittelystä ja ohjelmasta
Non multa sed multum – Ei kaikenlaista mutta paljon
Oheinen yhteenveto on syntynyt sekä haastatellen suuren joukon suomalaisia että lukuisissa seminaareissamme (Rutanen & Luostarinen 2000, Luostarinen & Vanhamäki 2001, Luostarinen 2004, 2005). Mallissa klusterin rakenne on maantieteen keinoin ja analyysein alueellistettu ja olettaen, että toimialojen uusintamisesta vastaavat organisaatiot ryhmittyvät sektoreiksi koskien erikseen tuotantotoimintaa, perusrakennetta ja väestöä, henkisiä voimavaroja sekä alueellisten voimavarojen koordinointia. Mallissa koordinointi jätettiin aikanaan yliopistojen, alueellisten korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja aluehallinnon tehtäväksi. Itse prosessin kuvaus vastasi alan kansainvälistä käytäntöä innovaatiotoiminnan siirtämisessä maakuntiimme laaja-alaisen koulutuksen ja tutkimusten kautta. Malleja laadittaessa korostettiin alueiden oppimiseen ja muistiin liittyviä tehtäviä (Luostarinen 2004). Keskeisiä teemoja olivat lisäksi riskiyhteiskunnan talous ja ekologisen modernisaation osuus rakennemuutoksessa (Jokinen 1995). Perinteisiä alueisiin liittyviä etenkin innovaatioiden leviämiseen (diffuusioon) yhdistettyjä harhoja tuli vältellä. Niinpä ekologisen yrittäjyyden ja samalla klusterin määrittelyyn vaikuttivat tuolloin vuosituhannen alussa ainakin seuraavat kahdeksan tavalla tai toisella täytettävää ehtoa:
Ensinnä (1) ekologinen yrittäjyys ja luontoyrittäjyys on luonteeltaan paikallista tai ainakin kansallista. Niinpä tuotannontekijöissä korostettiin kotimaisuutta, verkostoitumisastetta, yrittäjän omia resursseja, luontoa toki keskeisimpänä tuotannontekijänä, aineettomia voimavaroja sekä luonnon antimia ja raaka-aineitamme. Mallissa nämä kuuluivat klusterin tuotannon toiminnan uusintamista kuvaavaan sektoriin.
Toiseksi (2) tuoteominaisuuksiin liittyi ehdoton eettisyyden vaatimus. Tämän imagon vaalimiseen kuuluivat yhteiset tuotemerkit, sertifiointi sekä lainsäädäntö ja valvonta. Kaikki nämä kuuluivat alan kulttuuriseen osaan, tutkimuksen ja koulutuksen piiriin sekä mallissa henkisen voimavaran sektoriin.
Kolmanneksi (3) edelliseen liittyi läheisesti arvot ja etiikka, joka tarkoitti tuolloin luonnon kestävää käyttöä, kulttuuriperintöä, eläinsuojeluetiikkaa, teknologian hyödyntämistä ja arvorakenteiden sosiologiaa. Käytännössä nämä lukeutuivat pääosin prosessin henkisiin voimavaroihin, mutta ovat läpäisyperiaatteella mukana kaikessa toiminnassa.
Neljänneksi (4) määriteltiin myös asiakaskunta, jonka tuli olla ympäristötietoista ja segmentoitunutta. Ilmiö liittyi samalla koulutuksen merkittävään osaan rinnan tutkimustyön kanssa operoiden.
Viidenneksi (5) tulivat lukuisat alan sukulaiskäsitteet, jotka olivat lähellä luontaiselinkeinoalaa, luonnontuotealaa, luomua (orgaaninen tuotanto), maaseudun monialayrittäjyyttä ja ekologista humanismia verkostotaloudessa.
Kuudentena (6) tulivat käsitteen käyttöalueet, jotka liittyivät markkinointiin, hallintoon, rahoitukseen ja brändin rakenteluun sekä kokonaan uuteen yhteiskuntafilosofiaan, jossa ekokestävät tuotteet ovat osa uuttaa joko sepitteellistä tai kerronnallista ”Good society” -käsitettä ja jonka koordinointi kuuluisi mallissa pääosin tiedeyhteisölle tai yhtenäistävälle aluehallinnolle. Käytännössä kaikki osallistuvat sen toteutukseen.
Seitsemäntenä (7) ekoklusterin toimintaa määrittävänä oli toiminnan mittakaava, joka on joko pienimuotoista tai ympäristövaikutteista tai molempia sekä:
Viimeisenä kahdeksantena (8) toiminnan alueellinen laajuus, joka olisi joko paikallista, alueidentifikaatioon rakentuvaa tai poikkeaa ”sepitteellisestä” alueesta. Se on luonteeltaan maaseudun yhteisöön ja ns. ”todelliseen” ympäristösidokseen ja alueidentiteettiin perustuvaa (spatial identity; Luostarinen 1982) pikemminkin kuin ulkoa annettu ja ”sepitteelliseen” hallintoalueeseen sidottua toimintaa. Näin jo ideologian mukaan verkostoituminen on ”rajatonta” ja rajat ovat enintään mentaalisia (Luostarinen 1982, Paasi 1984).
Niinpä kun toimintaan yhdistettiin edellä kuvatut ja klusteritalouden sisäiset vaatimukset, että ekoyrittäjyyden omat rajaukset, voitiin päätyä ainakin viidestä eri näkökulmasta syntyvään toteuttamistapaan:
Ensimmäinen (I) tapa tarkastella uutta strategiaa liittyi tavoitteeseen muuttaa toimijoiden fyysisen etäisyyden aiheuttamaa reuna-alueiden problematiikkaa. Tällöin luontoyrittäjiä ja heitä palvelevan organisaation tai teknologian tavoite oli a) integroida usean tiedontuottajan ja toimijan tietoverkot yhdeksi todella helppokäyttöiseksi kokonaisuudeksi ja b) helpottaa informaatiotekniikan ja uuden luovan teknologian renessanssin (Luostarinen 2024) avulla maaseutuelinkeinoissa työskentelevien yritysten kykyä saavuttaa toisensa ja samalla kansalliset ja kansainväliset tietoverkot.
Toinen (II) tapa tarkastella strategiaa liittyi valituin vaihtoehdon ”henkiseen” ilmapiiriin. Käytännössä valittu toimintatapa oli todennäköisesti lähellä tulevaa kehitystä ja jo aiemmin kuvattua joustavaa taloutta sekä sen edellyttämää yhteisöllistä toimintaympäristöä, mutta samalla myös uuden tekoälyn (robotiikan) mukanaan tuomaa toimintaympäristöä. Sen toteutuminen ei ole mahdollista metropolialueilla sellaisena kuin maaseudun henkisessä ilmapiirissä ja yhteisökulttuureissamme. Joskus tässä yhteydessä korostetaan toimintaympäristön laatua jopa ohi aineellisten toimintaedellytysten. Kiintoisaa oli myös tapa vertailla maaseudun yhteisökulttuuria usein ns. hightech -kulttuurien laadukkaaseen rakentamiseen, luontoympäristön kunnioittamiseen, asuinympäristön perinteitä kantaviin oivalluksiin jne. (Tatsuno 1985). Erot ovat lähinnä sallivan ja moniarvoisen, usein monikulttuurisen työyhteisön sisällä sekä sen moniarvoisessa ilmapiirissä. Henkisen ilmapiirin luominen on sidoksissa alueen tai organisaation sosiaalisiin tai kulttuurisiin ominaisuuksiin ja vuorovaikutuskäytäntöihin. Maaseudulla alueellinen kulttuuri säätelee myös yleisempää asenneilmastoa: Onko totuttu luottamaan esim. linjaorganisaation ylhäältä ohjautuvuuteen (”patruuna”, paikallishallinto keskushallinnon ohjauksessa jne.) vai onko organisaatio hyvinkin kyvykäs omaan toimintaan (talkoohenki, verkostotyö, yksinpuurtaminen jne.). Mittakaavan aineelliset edellytykset eivät auta ylittämään pessimistisen ja taaksepäin suuntautuneen henkisen ilmapiirin kasaamia muutosesteitä. Suomessa näiden erojen oli todettu johtavan juurensa mm. taloushistoriaan, asutushistoriaan, kehitysaluepolitiikan kudelmiin jne., jolloin alueet olivat tätä kautta organisaatioineen ikään kuin oman itsensä vankeja. (esim. Katainen 1996, 1998, Amdam 1990).
Kolmas (III) tapa tarkastella ekoyrittäjien klusteroitumista oli valita tarkastelun kohteeksi toimintaympäristön ja henkisen ilmapiirin ohella yritysten toimintatavan ja vuorovaikutuksen luonne. Yritysten toimintatavan näkökulma johti tarkasteluun, jossa perinteiset teollisuusalueet, nyt jo vanhat pienteollisuusalueet sekä erilaiset maaseutualueiden ryhmittelyt johtivat usein kriisikeskusteluun joko maaseudun ja kaupungin tai vanhojen, taantuvien teollisuuspaikkakuntien kohdalla (esim. Wiberg 1992, Klekner 1992). Näiden alueiden eteen on myös Suomessa tehty paljon ja eräiden arvioiden mukaan toimintaympäristöjen modernisoiminen voisi tapahtua juuri verkostotalouden periaatteiden mukaan, joskin alueiden taloushistoriallinen tausta edellyttäisi runsaasti pääomia. Ilmiö on tuttu myös kevään 2024 aluetaloutemme vertailussa. Niinpä Suomessa pienteollisuusvaltaisten ympäristöjen uudistamiseen oli kiinnitetty vähemmän huomiota kuin taantuviin teollisuusalueisiin tai syvän maaseudun ongelmiin. Sen sijaan kansainvälisessä keskustelussa ja tutkimuksessa ne olivat saaneet runsaasti huomiota (esim. Baumback 1988, Botking 1988). Tästä tutkimuksesta olisi ollut käyttöä myös ekoyrittäjien pienyrittäjyysproblematiikkaan. Tämä on toki kirjattu myös väitöskirjaani (Luostarinen 2005) ja tällä tutkimuksella olisi ollut varmaan myös käyttöä omassa, suomalaisessa alan ekoyrittäjyyden pienyrittäjyysproblematiikassa. Etenkin maailmalla runsaasti huomiota saaneesta osasta, jossa taustalla on vahva yrittäjyysperinne, mutta ongelmana modernin yrittäjyysfilosofian puute. Tänään tätä tulkiten vuonna 2024 yhdistävänä ongelmana näyttäisi oleva edelleenkin yrittäjäkulttuurin vanhakantaisuuden ohella toimintaympäristön resurssien puute, edelleenkin heikko verkottuminen kansallisiin osaamisympäristöihin ja etenkin rajojemme ulkopuolelta tukea samalla hakien. Ero suurteollisuuden hallitsemille alueille on edelleenkin suuri. Ikään kuin se ei olisi vaivan arvoinen tehtävänä. – ”Non operae pretium est.” Emme me kaikki osaa kaikkea. – ”Non omnia possumus omnes.” (Vergilius).
Tässä kolmannessa (III) tarkastelutavassa klustereiden mahdollisuus on kaksijakoinen. Olen kirjoittanut myös tästä runsaasti kirjoissani ”Luostarinen 2022: Klusteri politiikan, talouden ja taiteen välineenä – Cluster Policy, Economy and Art, sekä Luostarinen 2023: ”Botrus Art – Arte clusters”. Cluster art and Art of clusters II sekä kirjan ensimmäisessä osassa” Dum spiro, spero. De visu – De auditu – De olfactu”. Täyttäessäni 70 vuotta aihe oli niin ikään esillä muistelmakirjassani ”Cluster art and Art of clusters 70 years.” Kolmannessa kohdassa ja tarkastelutavassa kaksinapaisuuden ongelmista ensimmäinen a) liittyy alueiden sisäsyntyisiin muutoksiin, jolloin tavoitteena on ollut mm. ilmapiirin muokkaaminen uusien toimintamuotojen, yhteistyön ja verkostokytkentöjen kasvattamiseksi. Tähän vaiheeseen luetaan kuuluvaksi mm. tutkimuksen, koulutuksen ja neuvonnan siirto osaksi yritystoiminnan arkipäivää. Jälkimmäinen b) tapa taas olisi edellyttänyt vaativampaa toimintaa, jossa klustereiden työskentelyyn ohjataan mukaan suuret alueelliset osaamiskeskukset, elinkeinoelämän veturit ja niiden maakunnalliset erityispiirteet sekä aluepolitiikasta vapaa kilpailu.
Tämä suosii tunnetusti tuotannon ja kulutuksen keskittymiä, verkottumista tietovaltaisiin yhdyskuntarakenteisiin tuotekehityksen edistämiseksi, klusteroitumista suurten osaamiskeskusten välillä jne. Etelä-Amerikassa ja etenkin Brasiliassa tästä prosessista saatiin hyviä kokemuksia keskusjohdosta vapaan ja spontaanin toiminnan kautta ja hyvin suurten klustereitten vetäessä prosessia myös pienosuuskuntien kohdalla (Luostarinen 1998). Niinpä suuret ja kansainvälisesti osaavat struktuurit tukevat toimintaympäristön kokonaisuutta paremmin kuin pienet, hajanaiset ja pirstotut yksiköt. Ilmiöstä löytyy kiintoisia sosiaalisen pääoman esimerkkejä jopa brasilialaisesta jalkapallosta ja sen ammattimaisesta osaamisesta. Eivät kaikki, joilla on kitara, ole kitaristeja. – ”Non omnes, qui citharam habent, citharoedi sunt.”
Neljännessä (IV) klusteroitumisen tavassa tarkastelun kohteina ovat muutosagentit ja henkilöverkostot, jarruttavien perinteiden murtaminen ja uusien ajattelutapojen leviäminen. Käytännössä pienyrittäjävaltaisessa prosessissa verkostoituvan järjestelmän katalysaattoreina toimivat muutosagentit, joiden kautta uudistusajatukset tulevat alueelle, uudistuminen käynnistyy ja leviää (diffuntoituu) laajemmalle toimintaympäristöön (Luostarinen 2005). Ilmiö on etenkin maaseudulla perinteinen diffuusion sovellus ja sitä on käytetty mm. yliopistojen ja oppilastöiden myötä ympäri Suomea. Samalla on rakenneltu hyvinkin pysyviä ja yliopistoihin ankkuroituja osaamiskeskittymiä. Tyypillinen tällainen syntyi aikanaan mm. Ylä-Savoon Sonkajärvelle ja myöhemmin Oulun yliopiston esimerkkiä käyttäen myös Helsingin yliopiston toimesta maaseutua tukemaan. Tässä yhteydessä puhutaan myös ns. sosiaalisesta pääomasta ja kyvystä siirtää toiminta yhteisökulttuurin alarakenteissa ja ruohonjuuritason sosiaalisissa verkoissa tai prosessispiraaleissa. Kaikki haluavat tietää, mutta tiedosta ei kukaan halua maksaa. – ”Nosse volunt omnes, mercedem solvere nemo.” (Juvenalis).
Prosessin käynnistyminen ja eteneminen on mahdollista myöhemmin havaita sekä yksilö- että aluetason tapahtumana (multidimensionaalinen diffuusio, Hölttä 1989, Luostarinen 2005). Käytännössä toiminta on tapana kuvata pikemminkin henkilöiden kuin organisaatioiden välisenä, eikä se aina ota juurikaan huomioon Powellin (1995) isolaatiomekanismejamme. Agropolis strategian leviäminen globaalina ilmiönä ja suomalaisena osaamiskeskusohjelmana oli tyyppiesimerkki globaalista ja kansallisesta ohjelasta, jossa muutosagenttina toimi kilpailutilanne ja sen hyödyntäminen sekä paikallisesti, kansallisesti että globaalilla tavalla ilmiötä levittäen (Luostarinen 1991, 1992). EU:n ohjelmat ja niiden hyödyntäminen (European rivers network, Susdev China) olivat nekin esimerkkejä juuri suurten organisaatioiden tavasta muodostaa verkostoja solmukohtineen (Luostarinen ym. 1999, 2000). Itse ohjelmat toteuttajineen olivat Kiinassa ja Euroopassa sekä Suomessa hyvinkin erilaisin resurssein ja toteuttajatahoineen prosessiin osallistuvia. Jokainen kykyjensä ja resurssiensa mukaan. Nostra memoria – Nostra sponte – Meidän aikanamme – meidän omasta tahdostamme.
Ekoyrittäjyydessä solmukohtia ovat organisaatioiden ohella – ja ne usein sivuuttaen -pienet yksittäiset yritykset, yksittäiset henkilöt, henkilöverkostot jne., jotka toimivat mallina, innovaattorina, kouluttajina ja innostajina (Luostarinen 1992). Itse klusteroitumisen käynnistäminen edellyttää organisaation toiminnan järjestäytymistä, toimijoiden kartoittamista ja logistiikan luomista näiden välille, jotta yhteistyö ja sosiaalinen pääoma voi karttua hajanaisen toiminnan, tutkimuksen eri fragmenttien, hallinnon eri sektoreiden ja aluetalouden välillä (Mizberg 1989, Wiberg 1992, Luostarinen 2005). Nulla dies maerore caret (Seneca) – Ei yksikään päivä ole vailla murhetta.
Henkilöstöverkkoja käyttävä tarkastelutapa seuraa käytännössä prosessin kulkua ja on siten sidottu avainhenkilöihin ja näiden henkilökohtaiseen sitoutumiseen uudisajatukseen. Henkilötasolla Powellin isolaatiomekanismit eivät ole niin ongelmallisia kuin Heikkilän (1981) kuvaamat ongelmanratkaisun tiimityön yksilötasoiset esteet (Heikkilä & Heikkilä 2001). Tällä on havaittu olevan erityinen merkitys myös myöhemmin tutkimuksen ja ohjelman onnistumista seurattaessa ja tultaessa 2020-luvulle. Takana on myös ns. menetetty vuosikymmen (Luostarinen 2019: Menetetty vuosikymmen, ks. myös kirjat ” Luostarinen 2019: Vuosikymmenen kirja, osat I ja II). ”Nudis verbis” – ”Nuda veritas”. Alastomin sanoin – Alaston totuus.
Etenkin prosessin käynnistyessä projektityöskentely on ollut Suomessa tyypillisin tapa perehdyttää erilaisissa organisaatioissa ja niiden työkulttuureissa työskentelevät henkilöt systeemisen tiimityön alkeisiin ja samalla verkostoituvaan organisaatioon (ks. Luostarinen 2001, 2002; Ekologinen yrittäjyys, Klusteriohjelman loppuraportti ja Maaseudun uudet ihmiset – yrittäjän ja kuluttajan muotokuva sekä Luostarinen 2004: Innovaatiostrategia ja kapasiteetti: Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka, Innovation Strategy and Capacity – Ecological cluster and Innovation policy). Prosessin kulussa tyypillistä on henkilösuhteiden ratkaiseva osuus myös yritysten välisessä yhteistyössä ja toiminnan siirtymisessä tutkimuksen ja tuotekehittelyn suuntaan (Luostarinen 2002). Alueiden välissä pitkäjänteisessä uudistumisprosessissa mallin toteuttaminen edellyttää jatkuvaa henkilötason vuorovaikutusta ohi yhteisörakenteidemme.
Tämä on mahdollista myös tänään vuonna 2024 tulkiten hankkeita taloudellisina ja juridisina sopimuksinamme. Jarruttavien verkostojen vaara on kuitenkin suurin alueilla, joissa vaikuttajahenkilöitä ja keskeisiä toimialan yrittäjiä tai työtä koordinoivia tiedeyhteisön yksikköjä, kouluttajia jne. on vähän ja harvat henkilöt, yritykset jne. osallistuvat moniin toimintoihin (Adam 1989, Capellin 1991). Etenkin pienissä toimintaympäristöissä yksittäisetkin henkilösuhteiden kärjistymät estävät avainhenkilöiden toiminnan ja vaikeuttavat näin samalla koko toimintaympäristön uudistumista. Tämä kehitys on ollut nähtävissä myös seuraten ohjelmien toteutuessa tänään keväällä 2024. Etenkin resursseiltaan heikoilla alueilla alkujaan hyvin lähtenyt uudistuminen pysähtyy helposti ensimmäiseen vastoinkäymiseen, kriittisen massan puuttumiseen, alkuperäisten muutosagenttien väsymiseen ja henkilötason jatkuvan uudistumisen ongelmaan (Orre 1987, Luostarinen 1991). ”Nulla dies sine linea.” – ”Nulla dies maerore caret.” Ei päivää ilman piirtoa – Ei yksikään päivä ole vailla murhetta.
Viides (V) tapa tarkastella klusteroitumisen strategiaa ekoyrittäjyydessä liittyy toimintaympäristöön ja sen ulkoisiin suhteisiin (Luostarinen & Vanhamäki 2001, Luostarinen 2004, 2006, 2022). Kun aiemmin oli tarkasteltu verkostoitumista ja etenkin sen välittäviä suhteita, nyt mukaan oli tullut teknologia ja sen tuoma dramaattinen lisä ilmiön innovatiiviseen ja luovaan osaamiseen. Samalla myös yhtäällä erityisen vaativiin, mutta rutiininomaisiin suorituksiinkin. Käytin käsitteelle nimitystä ”renessanssi” koskien juuri teknologiaa ja sen mukanaan tuomia dramaattisia muutoksia maaseudun luonnonvaratalouden hoidossa (Luostarinen 2024/ Luovan teknologian renessanssi – Kulttuurien kehitys teknologian valossa). Vielä aiemmin olimme kiinnostuneita etenkin pienyrittäjyydestä ja välitetyistä suhteista – yhteyksistä, jotka syntyivät esim. alueen yritysten ja ulkopuolisten resurssien kesken alueella toimivien välittävien agenttien avulla.
Eräissä tapauksissa ko. prosessia oli viety eteenpäin käyttämällä mm. eräänlaisia avainhenkilöiden toimintaryhmiä (action groups; query groups), joilla esim. kuntien yhteistyön hallinnolliset ongelmakohdat oli voitu hoitaa siten, ettei toiminnan punainen lanka katoa, eivätkä työhönsä turhautuneet ja passiiviset päässeet viemään yhteistyötä vanhoille uomille tai erilaisiin rutiineihin, jotka eivät kaipaa uuden verkostotyön ja klusterirakenteiden edellyttämää uuden oppimista (Luostarinen 1991). Lisäksi näiden ryhmien tehtävänä oli huolehtia ongelmallisten pullonkaulojen ennakointi ja niiden poistaminen jo mahdollisimman varhain. Tänään uuden teknologian aallon myötä tämä on jo välttämätön hoidettava.
Aiemmin tämä tapahtui tarkastelemalla verkostosuhteita juuri ulospäin ja ohjaamalla alueellisia toimintaryhmiä kysymyksillä, joihin joutuivat prosessin kestäessä vastaamaan. Hybridiyhteiskunnan vaihtuessa illuusioyhteiskunnaksi tähän oli oltava valmiudetkin (Luostarinen 2024). Nämä tuli hankkia jo 2000-luvun alussa. Draaman kesä ja Euroopan hulluvuosi 2022 antoi tälle kehityksellä vauhtia (Luostarinen 2022). Nullum est iam dictum quod non sit dictum prius. (Terentius) Ei ole sanottu mitään sellaista mitä ei olisi sanottu jo aiemmin.
Niinpä olikin tuolloin todennäköistä, että juuri ulkoisten verkostosuhteiden rakentelussa maaseudun pienyhteisöillä ja pienkunnillamme oli vain kaksi mahdollista toimintastrategiaa: niiden edun mukaista oli pyrkiä vaikuttamaan pelin sääntöihin, mikä Suomessa kuului luonnollisesti valtiovallan tehtäviin, ja ne voivat ryhtyä myös yhteistyöhön. Kukaan ei vain arvannut, kuinka edessä olisikin uusi mediayhteiskunta ja samalla menetetty vuosikymmen (Luostarinen 2011, 2019). Maaseudun yhteistyöstä Euroopassa olisi ollut runsaasti esimerkkejä jopa valtioiden rajat ylittäenkin. Alueellisessa klusteroitumisessa olikin todennäköistä, että alue- ja elinkeinopolitiikan muuttaminen paikallisemmaksi merkitsisi myös alueiden ja yhdyskuntien kilpailun kiristymistä, yhdyskuntien vararikkoja yhtäällä ja menestystarinoita toisaalla. Näin mm. siksi, että juuri klustereiden välitettyjen suhteiden kohdalla kansainvälisissä verkostoissa välittävät agentit ovat usein verkostoon kuuluvia aktiivisia yrityksiä tai tukiverkoston sellaisia organisaatioita, joiden intressi on ydinalueella (corn area) toinen kuin reuna-alueilla (Florida 1995). Tällaisia ”alueita” Suomessa oli pienine keskus kaupunkeineen ja seutukuntineen puolensataa, hieman ylikin. Haettiin uusia oppeja, luettiin hätäisesti sähköisiä kirjoja. ”Nullus est liber tam malus, ut non aliqua parte prodesset.” (Plinius vanhempi). Ei ole niin huonoa kirjaa, etteikö siinä olisi joitakin hyödyllisiä kohtia.
Koordinoivat klusterin osat ovat usein yliopistoja, monenlaisia tutkimuslaitoksia, osaamiskeskuksia, tiedepuisto-organisaatioita jne. Kaikista näistä kokemusta hankkineena, näiden yhteistyön järjestely osana liki puolensadan vuosittaisen pääaineopiskelijan koulutuksessa oli omalla kohdallani aikanaan merkittävä lisä muun hallinnollisen toiminnan ja varainkeruun ohella. Oma tutkimustyö ja jatko-opiskelu siitä toki kärsi. Pelkästään luontomatkailun kohdalla ja sitä organisoitaessa ydinosaajillani oppilaina oli keskeinen asema jopa itse avainhenkilöverkostossa sekä vielä riittävän syvä kytkentä mm. juuri koordinoivien organisaatioiden toimintaan (Rutanen & Luostarinen 2000). Kansallisessa verkottumisessa Lehtomäki ja Tuomi (2004) korostivat monenkeskistä, tuolloin uudenlaista asiakohtaista koalitiota, jotka muuttavat yllättävästikin perinteisiä, luutuneita toimintamalleja, luovat uudenlaista dynaamisuutta, joustavuutta ja luovuutta. Oman kokemukseni mukaan voivat saada aikaan jopa koskisotia, vaihtaa allaspeikot ja altaissa saareksi muuttuvat tunturit laskettelurinteiksi sekä perustavat kukoistavia matkailukaupunkejakin.
Näissä prosesseissa, ympäristöministeriön perustamisessa, Suomen asema ei ole ollut vain sopeutuva, vaan aktiivisesti vaikuttava myös globalisaation reunaehtoihimme. Tämä aktiivinen osallistuminen ja toiminta, poliittinen liikehdintä ja jopa omien puolueiden perustaminen, kattaen myös ympäristökysymykset ja samalla naisen asemaa aiemmin hyvin miesvaltaisessa akateemisessa ympäristössä, oli samalla osa uudenlaista yritystoimintaakin. Itse globalisaatio ja EU-jäsenyys, myöhemmin Nato ja sen jäsenyys, vaativat Suomelta perinteisesti rohkeaa verkottumista ja sitä edistivät ennakkoluulottomat kansainväliset kumppanuudetkin. Ei vähiten tiedepuisto-organisaatoissamme (IASP, AURP). Elettiin isien hyveillä, ”Patriis virtutibus”, laulaen välillä vähän suuremmistakin asioista – ”Paulo maiora canamus.” Mielessä ikuinen rauha – ”Pax aeterna.”
Palaamme kappaleen lopuksi jälleen tekoälyn tapaan vastata nyt hieman lisää kysymyksiämme jäsentäen ja tarkentaen. Myöhemmin vastaamme kyllä niihin itsekin. Täsmällisemmin kuluttajia ja yrittäjiä tyypitellen, mutta samalla pitäen tietokoneet mukana suuria haastatteluaineistoja käsiteltäessä. Robotiikka tuli tutkimukseen algoritmeineen jo hyvinkin varhain 1970-luvulla. Näin myös vaikkapa ensimmäisiin pro-gradu tutkielmiini ja toki myöhemmin väitöskirjoihinkin. Sekä itse tehtyihin että ohjattuihin. Tekoäly ei ole toki oman aikamme ja tämän päivän ilmiö ensinkään.
Miten ekologinen yrittäjyys ja heidän klusterinsa tulisi rajata tai määritellä?
ChatGPT
Ekologinen yrittäjyys, eli ekoyrittäjyys, voidaan määritellä liiketoiminnaksi, joka keskittyy ympäristönsuojeluun, kestävään kehitykseen ja ekologisten arvojen edistämiseen. Ekoyrittäjät kehittävät tuotteita, palveluita ja liiketoimintamalleja, jotka minimoivat ympäristövaikutukset ja tukevat kestävää kehitystä.
Ekologisen yrittäjyyden määrittely:
Ympäristöystävällisyys:
Ekoyrittäjät sitoutuvat vähentämään liiketoimintansa ympäristövaikutuksia, kuten hiilijalanjälkeä, vedenkulutusta ja jätteen syntyä.
Kestävä kehitys:
Toiminta tukee sekä ympäristön että yhteiskunnan kestävää kehitystä pitkällä aikavälillä, huomioiden taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset näkökulmat.
Innovaatio ja teknologia:
Ekoyrittäjät kehittävät uusia teknologioita ja innovaatioita, jotka parantavat ympäristön tilaa, kuten uusiutuvan energian ratkaisut, kiertotalousmallit ja ympäristöystävälliset materiaalit.
Sidosryhmien osallistaminen:
Toiminta perustuu tiiviiseen yhteistyöhön eri sidosryhmien, kuten asiakkaiden, toimittajien, yhteisöjen ja julkisen sektorin kanssa, jotta kestävän kehityksen tavoitteet saavutetaan laajasti.
Ekologisten yrittäjien klusterit:
Ekoyrittäjien klusterit ovat maantieteellisesti ja/tai toimialakohtaisesti keskittyneitä yritysryhmiä, jotka työskentelevät yhdessä kestävän kehityksen ja ympäristönsuojelun edistämiseksi. Näiden klustereiden määrittelyssä voidaan ottaa huomioon seuraavat tekijät:
Maantieteellinen keskittyminen:
Yritykset sijaitsevat samalla alueella, mikä mahdollistaa tiiviin yhteistyön ja resurssien jakamisen. Esimerkkejä ovat ekoyrittäjien keskittymät tietyissä kaupungeissa tai alueilla, joissa on vahva ympäristöosaaminen ja -tietoisuus.
Toimialakeskittyminen:
Klusterin yritykset toimivat samalla tai samankaltaisilla toimialoilla, kuten uusiutuva energia, kiertotalous, ympäristöteknologia tai ekologinen rakennus.
Yhteiset tavoitteet ja arvot:
Yritykset jakavat yhteiset ekologiset arvot ja kestävän kehityksen tavoitteet, jotka ohjaavat niiden liiketoimintaa ja yhteistyötä.
Verkostot ja yhteistyö:
Klusterin yritykset tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään sekä tutkimuslaitosten, korkeakoulujen ja julkisten toimijoiden kanssa. Tämä yhteistyö voi sisältää yhteisiä tutkimus- ja kehityshankkeita, koulutusta ja osaamisen jakamista.
Resurssien jakaminen ja synergiaedut:
Klusterin jäsenet hyödyntävät yhteisiä resursseja, kuten infrastruktuuria, logistiikkaa ja markkinointikanavia, mikä parantaa tehokkuutta ja vähentää kustannuksia.
Määrittelyn ja rajaamisen merkitys:
Ekologisen yrittäjyyden ja klustereiden selkeä määrittely ja rajaus on tärkeää, koska se:
Edistää yhteisiä tavoitteita: Yhteiset määritelmät auttavat yrityksiä, päättäjiä ja muita sidosryhmiä ymmärtämään ekoyrittäjyyden periaatteet ja tavoitteet.
Parantaa yhteistyötä: Selkeät rajaukset helpottavat yritysten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä ja verkostoitumista.
Vahvistaa identiteettiä: Määritelmät auttavat ekoyrittäjiä erottumaan muista yrityksistä ja korostamaan kestävän kehityksen merkitystä liiketoiminnassaan.
Mahdollistaa mittaamisen ja seurannan: Selkeät kriteerit mahdollistavat ekologisen yrittäjyyden ja klustereiden toiminnan arvioinnin ja kehittämisen systemaattisesti.
Millaisia tuoteominaisuuksia ja alan koulutusta, tutkimusta, tuotekehittelyä ekologinen yrittäjyys vaatisi tai edellyttäisi vuonna 2024?
ChatGPT
Ekologinen yrittäjyys vuonna 2024 vaatii ja edellyttää useita tuoteominaisuuksia sekä erityistä koulutusta, tutkimusta ja tuotekehittelyä, jotka kaikki tähtäävät kestävän kehityksen edistämiseen. Alla on tarkempi kuvaus näistä vaatimuksista ja edellytyksistä.
Tuoteominaisuudet
Kestävyys ja pitkäikäisyys:
Tuotteiden tulee olla kestäviä ja pitkäikäisiä, mikä vähentää niiden ympäristövaikutuksia koko elinkaaren ajan.
Kierrätettävyys ja uudelleenkäytettävyys:
Tuotteiden materiaalit ja suunnittelu tulee mahdollistaa helppo kierrättäminen ja uudelleenkäyttäminen. Tämä tukee kiertotaloutta ja vähentää jätteen määrää.
Energiatehokkuus:
Tuotteiden tulee kuluttaa mahdollisimman vähän energiaa käytön aikana. Tämä voi tarkoittaa energiatehokkaita elektroniikkalaitteita tai tuotteita, jotka hyödyntävät uusiutuvaa energiaa.
Vähähiilisyys:
Tuotantoprosessien ja tuotteiden hiilijalanjälki tulee olla mahdollisimman pieni. Tämä voi sisältää vähäpäästöisiä materiaaleja ja energianlähteitä sekä tehokkaita logistisia ratkaisuja.
Vastuullinen materiaalihankinta:
Tuotteissa käytettyjen materiaalien tulee olla peräisin vastuullisista ja eettisesti hyväksyttävistä lähteistä. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sertifioituja orgaanisia materiaaleja tai reilun kaupan tuotteita.
Ekosuunnittelu:
Tuotteet suunnitellaan ympäristövaikutusten minimoimiseksi koko elinkaaren ajalta, mukaan lukien tuotanto, käyttö ja loppusijoitus.
Koulutus
Ympäristö- ja kestävyystiede:
Koulutusohjelmat keskittyvät ympäristötieteisiin, kestävyystieteisiin ja ekosysteemien ymmärtämiseen, jotta yrittäjät voivat tehdä tietoisia päätöksiä ja kehittää kestäviä liiketoimintamalleja.
Kiertotalous:
Opetussuunnitelmissa tulee olla vahva painotus kiertotalouteen ja sen periaatteisiin, kuten resurssien tehokkaaseen käyttöön, materiaalien kierrätykseen ja jätevirtojen minimointiin.
Vastuullinen liiketoiminta:
Yrittäjyyskurssit, jotka painottavat vastuullista ja eettistä liiketoimintaa, sekä yhteiskunnallisten ja ympäristövaikutusten huomioimista liiketoiminnassa.
Teknologiset innovaatiot:
Koulutus keskittyy uusiin teknologioihin ja innovaatioihin, jotka tukevat kestävää kehitystä, kuten uusiutuva energia, energiatehokkaat ratkaisut ja ympäristöystävälliset materiaalit.
Tutkimus ja tuotekehitys
Uusiutuvat energialähteet:
Tutkimus keskittyy kehittämään tehokkaampia ja edullisempia ratkaisuja uusiutuvien energialähteiden hyödyntämiseen, kuten aurinko-, tuuli- ja biomassaenergia.
Materiaalitiede:
Tutkimus uusien, ympäristöystävällisten materiaalien kehittämiseksi, jotka ovat kestäviä, kierrätettäviä ja vähäpäästöisiä.
Kiertotalousratkaisut:
Tuotekehitys pyrkii luomaan innovatiivisia ratkaisuja, jotka tukevat kiertotaloutta, kuten modulaarisia tuotteita, jotka voidaan helposti purkaa ja kierrättää.
Ympäristövaikutusten mittaaminen ja minimointi:
Kehitetään uusia menetelmiä ja teknologioita tuotteiden ja prosessien ympäristövaikutusten mittaamiseen ja vähentämiseen.
Bioteknologia:
Bioteknologian hyödyntäminen kestävien ratkaisujen kehittämisessä, kuten biologisesti hajoavat materiaalit ja ympäristöystävälliset prosessit.
Yhteenveto
Ekologinen yrittäjyys vuonna 2024 vaatii integroituja lähestymistapoja, jotka yhdistävät kestävät tuoteominaisuudet, monipuolisen koulutuksen ja innovatiivisen tutkimuksen ja tuotekehityksen. Tämä mahdollistaa kestävien liiketoimintamallien luomisen, jotka vastaavat sekä ympäristön että yhteiskunnan tarpeisiin.
Millainen merkitys globalisaatiolla on oman aikamme paikalliselle ja lokaalille ekologiselle yrittäjyydelle ja heidän klustereilleen?
ChatGPT
Globalisaatiolla on merkittävä vaikutus paikalliseen ja lokaaliseen ekologiseen yrittäjyyteen sekä heidän klustereihinsa. Globalisaation vaikutukset voivat olla sekä positiivisia että negatiivisia, ja ne voivat ilmetä monin eri tavoin. Alla on esitelty globalisaation merkitystä eri näkökulmista.
Positiiviset vaikutukset
Markkinoiden laajeneminen:
Globalisaatio avaa uusia markkinoita paikallisille ekoyrittäjille. Tämä mahdollistaa tuotteiden ja palveluiden myynnin kansainvälisesti, mikä voi kasvattaa liiketoimintamahdollisuuksia ja tuloja.
Tieto ja teknologian siirto:
Globalisaatio edistää tietojen ja teknologian nopeaa leviämistä. Ekoyrittäjät voivat hyödyntää kansainvälisiä innovaatioita ja parhaita käytäntöjä, mikä voi parantaa heidän kilpailukykyään ja kestävyyttään.
Verkostot ja yhteistyö:
Kansainvälisten verkostojen ja yhteistyön kautta paikalliset ekoyrittäjät voivat osallistua globaaleihin ekoyrittäjyyden klustereihin ja hankkeisiin. Tämä mahdollistaa tiedon, resurssien ja osaamisen jakamisen yli rajojen.
Kestävien liiketoimintamallien edistäminen:
Globalisaation myötä kasvava tietoisuus ympäristöongelmista ja kestävän kehityksen tarpeesta voi lisätä kysyntää ekologisille tuotteille ja palveluille. Tämä voi luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia paikallisille ekoyrittäjille.
Negatiiviset vaikutukset
Kilpailun kiristyminen:
Globalisaatio voi tuoda mukanaan kovempaa kilpailua, kun kansainväliset yritykset tulevat paikallisille markkinoille. Tämä voi vaikeuttaa pienten ekoyritysten toimintaa, jos ne eivät pysty kilpailemaan suurten kansainvälisten toimijoiden kanssa.
Resurssien ja työvoiman liikkuvuus:
Globalisaatio voi johtaa siihen, että paikalliset resurssit ja osaava työvoima siirtyvät kansainvälisille markkinoille, mikä voi vaikeuttaa paikallisten ekoyrittäjien toimintaa ja kasvua.
Kulttuurinen homogenisoituminen:
Globalisaatio saattaa johtaa kulttuuristen erityispiirteiden ja paikallisten tapojen katoamiseen. Tämä voi heikentää paikallisten ekoyrittäjien kykyä erottua kilpailijoistaan ainutlaatuisilla, kulttuurisidonnaisilla tuotteilla ja palveluilla.
Strategiat ja sopeutuminen
Paikallisuuden korostaminen:
Paikalliset ekoyrittäjät voivat hyödyntää paikallisia kulttuurisia erityispiirteitä ja resursseja tuotteissaan ja palveluissaan, mikä voi auttaa heitä erottumaan kansainvälisessä kilpailussa.
Kansainvälinen yhteistyö:
Paikalliset ekoyrittäjät voivat solmia strategisia kumppanuuksia kansainvälisten yritysten ja organisaatioiden kanssa, mikä voi tarjota heille pääsyn uusiin markkinoihin ja teknologioihin.
Kestävyyden ja eettisyyden markkinointi:
Paikalliset ekoyrittäjät voivat korostaa tuotteidensa ja palveluidensa kestävyyttä ja eettisyyttä, mikä voi vedota yhä tietoisempiin kuluttajiin sekä paikallisilla että kansainvälisillä markkinoilla.
Innovaatio ja erikoistuminen:
Paikalliset ekoyrittäjät voivat keskittyä innovaatioihin ja erikoistumiseen tietyillä kapeilla aloilla, joissa he voivat olla edelläkävijöitä ja tarjota ainutlaatuisia ratkaisuja.
Yhteenveto
Globalisaatio tuo mukanaan sekä mahdollisuuksia että haasteita paikalliselle ja lokaalille ekologiselle yrittäjyydelle. Paikallisten ekoyrittäjien ja heidän klustereidensa menestyminen globalisoituneessa maailmassa edellyttää strategista sopeutumista, innovaatioita ja yhteistyötä. Hyödyntämällä globalisaation tarjoamia mahdollisuuksia ja samalla säilyttämällä paikalliset erityispiirteensä, ekoyrittäjät voivat vahvistaa asemaansa sekä paikallisilla että kansainvälisillä markkinoilla.
Millaista tulevaisuutta ekologinen ala yrittäjineen edustaa a) Suomessa b) kilpailijamaissamme.
ChatGPT
Ekologinen ala ja siihen liittyvä yrittäjyys ovat keskeisessä asemassa tulevaisuuden kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa sekä Suomessa, että kilpailijamaissamme. Alla on kuvattu mahdollisia tulevaisuuden näkymiä ekologiselle alalle ja yrittäjille Suomessa ja muutamissa keskeisissä kilpailijamaissa.
a) Suomessa
1. Vahva sääntely ja poliittinen tuki
Suomessa on vahvat ympäristölainsäädännöt ja kestävyystavoitteet, jotka tukevat ekologisen yrittäjyyden kehitystä. Esimerkiksi kiertotalouden ja hiilineutraalisuuden tavoitteet luovat kysyntää ekologisille innovaatioille ja palveluille.
2. Innovaatio ja tutkimus
Suomi on tunnettu korkeasta koulutustasosta ja innovatiivisuudesta. Tämä yhdistettynä vahvaan julkiseen tukeen tutkimus- ja kehitystoiminnalle (T&K) tarjoaa hyvät edellytykset ekoyrittäjyydelle. Esimerkiksi cleantech-sektorilla Suomi voi kehittää uusia teknologioita, jotka vähentävät ympäristökuormitusta.
3. Paikalliset resurssit ja luonnonvarat
Suomen runsaat luonnonvarat, kuten metsät ja vesistöt, tarjoavat mahdollisuuksia kestävien tuotteiden ja palvelujen kehittämiselle. Esimerkiksi puupohjaiset biotuotteet ja kestävät rakennusmateriaalit ovat tulevaisuuden kasvavia aloja.
4. Kuluttajatietoisuus ja markkinakysyntä
Suomalaisten kuluttajien tietoisuus ympäristöasioista on korkea, mikä luo kysyntää ekologisille tuotteille ja palveluille. Tämä voi kannustaa yrityksiä kehittämään ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja perinteisille tuotteille.
b) Kilpailijamaissamme
1. Euroopan maat (esim. Saksa, Ruotsi, Alankomaat)
Nämä maat ovat tunnettuja vahvasta ympäristötietoisuudesta ja kestävän kehityksen politiikoista. Esimerkiksi Saksa on johtava maa uusiutuvan energian tuotannossa ja kiertotaloudessa, mikä asettaa korkean standardin ekologiselle yrittäjyydelle. Ruotsissa on vahva panostus bioteknologiaan ja kestävään infrastruktuuriin, kun taas Alankomaat ovat edelläkävijöitä kiertotalouden ratkaisuissa ja kestävässä maataloudessa.
2. Pohjois-Amerikka (esim. Yhdysvallat, Kanada)
Yhdysvalloissa ja Kanadassa on kasvava kiinnostus ekologiseen yrittäjyyteen, erityisesti teknologia- ja energiateollisuudessa. Silicon Valley on tunnettu teknologisista innovaatioistaan, jotka voivat edistää ekologista kestävyyttä. Kanadassa taas on vahvat luonnonvarat ja politiikat, jotka tukevat ekologista kehitystä, erityisesti metsätaloudessa ja uusiutuvissa energialähteissä.
3. Aasia (esim. Kiina, Japani, Etelä-Korea)
Kiina on investoinut voimakkaasti vihreään teknologiaan ja uusiutuvaan energiaan, mikä tekee siitä merkittävän kilpailijan ekologisella alalla. Japanissa ja Etelä-Koreassa on vahvat teknologiset innovaatiot ja kestävyyteen liittyvä T&K, mikä mahdollistaa edistyneiden ekologisten ratkaisujen kehittämisen.
Yhteenveto
Ekologinen yrittäjyys edustaa tulevaisuudessa vahvaa kasvualaa sekä Suomessa että kilpailijamaissamme. Suomessa ekologista yrittäjyyttä tukevat vahva sääntely, innovaatio- ja tutkimusympäristö sekä runsaat luonnonvarat. Kilpailijamaissa, kuten Saksassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa, ekologisen alan kasvuun vaikuttavat suuret investoinnit, teknologiset innovaatiot ja vahva poliittinen tuki kestävälle kehitykselle.
Globaalissa kontekstissa Suomi ja kilpailijamaat voivat oppia toisiltaan ja hyötyä yhteisistä innovaatioista ja teknologian siirrosta. Yhteistyö ja kilpailu ajavat ekologista yrittäjyyttä eteenpäin kohti kestävämpää tulevaisuutta.
Kiitos vastauksistasi
ChatGPT
Ole hyvä! Jos sinulla on lisää kysymyksiä tai tarvitset lisätietoa, älä epäröi kysyä. Autan mielelläni!