Katja Kettu on kirjailija Lapista. Suomen Kuvalehden (28.10) artikkelin mukaan hän näyttää uneliaalta hipiltä. Hän on kirjoittanut kolmannen romaaninsa “Kätilö” (WSOY) Eeva Joenpellon kirjailijatalossa, Sammatissa. Kirja käsittelee Lapin sotaa ja sen siviiliväestöä. Katja Kettua kirjaimellisesti ketuttaa se, etteivät ihmiset tunnu muistavan tai tietävän mitä Lapissa oikeasti tapahtui vuosina 1944-45.
Jotta tämä ja monet muut ketuttavat asiat muistaisimme, olisi pyhäinpäivää (5.11) ja ruotsalaisuuden päivää (6.11) edeltävä 4.11 nimettävä yleiseksi ketutuspäiväksi, paastoksi ennen rauhoittumistamme pyhäinpäivän viettoon.
Nuoruuden ketutus
Lapin kairat tutkijana kiertäneenä ensimmäiset asiat, joihin törmäsin, olivat Lapin sotaan liittyviä kertomuksia, taruja ja myyttejä, ja etenkin monen Karjalan ja Sompion allasevakon muistelemina taruina. Niitä vertailtiin toisiinsa pyytämättäkin. Poltetusta talosta muutto on erilainen kokemus kuin hukutetusta.
Se ettei aihe ole enää ajankohtainen, johtuu yksinkertaisesti muistelijoiden siirtymisestä viimeiselle evakkomatkalleen, jotkut jo viidennelle. Toinen tehtiin talvisodan ja jatkosodan välillä palaten vanhoille kotisijoille. Se oli uskalias teko ja kertoi voitontahdosta, sotapropagandasta silloisissa medioissamme. Talvisodan aikana saavutimme niin huikeita voittoja että hävitty sota tuli monelle yllätyksenä rauhanehtoineen. Sellainen rauha ei ketuttanut vaan pisti vihaksi.
Kun lyhyestä tapahtumasta, Lapin sodasta, alkaa olla jo vuosisata, sen muistelijoita ei tahdo riittää monen sukupolven kerrottavaksi. Nuoren kirjailijan huoli siitä, etteivät muistelijat uskalla kertoa asiasta, ovat traumaattisia ja vammaisia, on väärä mutta muodikas.
Toive siitä että ketutus loppuisi ja pääsisivät jo viidennessä polvessa, hänen lapsensa Helsingissä ja Espoossa asuen, muistelemaan saksalaisten polttamia hirsimökkejään, on turha ja tarpeeton. Heillä on paljon tuoreempaakin muisteltavaa saksalaisten ja välimereisten kulttuurien suunnalta, Kreikassa on ketutusta kerrakseen.
Ammattina ketutus
Toimittaja Leif Salmenia ketuttaa aina (HS 4.11). Se on osa hänen sekä ammattia että persoonallisuutta ja aihe alkoholismiin aikanaan. Parhaat jutut syntyvät kertomalla ketutuksesta Katja Ketun tapaan. Moni toimittaja ja kirjailija on ketutuksen mestari ja saa siitä aiheensa, voimansa ja lopulta koko elämänsä sisällön. Ilman ketutusta ja sen provosointia ei synny mitään.
Päihteet ja etenkin laskuhumala ovat ketutuksen ja kurjuuden lähde sekä alku kohti mielisairaalaa. Ketutksen ärsyttäminen äärimmilleen on suomalaisen elämän suola ja suurten tulosten ja elämysten syvintä itseään.
Nyt Salmenia ketuttaa se, kuinka Euroopan johtavat poliitikot ja asiantuntijat olivat lapsellisia olettaessaan kuinka euro valuuttana johtaisi eri maiden talouksien lähestymiseen ja yhdentymiseen. Oikeammin tällainen europrojekti vain hajottaa Eurooppaa. Lontoon välit Berliiniin, Brysseliin ja Pariisiin ovat rasittuneet. Puola ja Ruotsi nurisevat euroryhmää vastaan. Saksa ja Ranska sietävät toisiaan vain pitkin hampain, tietää Salmen metropolien elämää kokeneena, maita ja kansoja kiertäen.
Globaali ketutus
Eniten ketuttaa kuitenkin Kreikan pääministeri Georgios Papandreouta, joka pyörsi pyhät sanansa ties monenneko kerran ja pelasi itsensä pussiin. Kolmannen polven pääminiterinä sellainen on nöyryyttävää etenkin, kun oma ura loppuu ylpeän helleenisen kulttuurin ajautuessa letkuissa roikkuen aivokuolemaan.
Pasok puolue on kääntämässä sekin peukalonsa alas ja uhka tulla heitetyksi yli laidan on poliittiselle pelurille nolo loppu, jonka Merkel ja Sarkozy toki odottivatkin tapahtuvan noin puolen miljardin eurooppalaisen ohella. Kun yhdestä miehestä tehdään 7000 miljoonan globaalin talouden syntipukkia, meno on maailman historiaan jäävä ja sitä tulisi osata myös käsitellä ja arvostaa sellaisena, globaalin tason ketutuksena.
Pohjoismainen ketutus
Asiansa ja itsensä hallitsevaa, sanansa valikoivaa Alexander Stubbia ketuttaa muodista jäänyt pohjoismainen yhteistyö ja sen turhuudet. Kööpenhaminassa lausutut totuudet, kirosanoin höystäen, olivat häneltä aivan normaalia suomalaista arkikieltä, jossa yön yli nukkuen oli mukana vain vääriä sanavalintoja ja muutenkin diplomatian kieli hukassa. Se löytyi jälleen ketutuksen jälkeen. Pohjoismainen yhteistyö oli ydin kaikelle mahdolliselle ja henkinen tuki myös monelle mahdottomalle niitä erikseen edes luettelematta.
Ketutuksen syyt ovat yleensä muualla kuin lähiympäritössä tai -yhteisössä ja kehon kieli voi syntyä kiroiluineen liiankin läheiseksi päässeestä ystävyydestä, iholle käyvästä.
Perussuomalainen ketutus
Timo Soini oli näyttävästi esillä Yhdysvalloissa kertoen suurella TV kanavalla kuinka pankista ei pidä leipoa valtiokorporatvismin jäänteitä tai uusia puolueita. On moraalitonta siirtää pankit pois pankkitoiminnasta ja ilman siihen liittyvää riskiä.
Kreikka on tätä kokeilemassa ja Salmen haluaisi pankit EKP:n hoidettaviksi. Tästä Soinin esiintyminen Suomen kansainvälisesti tunnetuimpana poliitikkona ketuttaa toimittaja Juha Akkasta (HS 4.11). Soini on Akkasen ketutuksen perussuomalainen kohde ties monenneko kerran.
Taas Soini pääsi riekkumaan ja hän on lainattu poliitikko myös muualla Euroopassa kuin vain Kreikassa ja Portugalissa, valittaa Akkanen ketutustaan. Soini on muutakin kuin Suomi tai päinvastoin, valittaa toimittaja perustautiaan ja sen kohdetta kuin mustalla jäällä liukastellen, mustan rakkauden pauloissa eläen.
Kulttuuriketutus
Taidealan koulutus ketuttaa kulttuurialan osaajia. Taidealan koulutusta tulisi karsia kovalla kädellä. Ylikoulutuksessa ei ole mitään järkeä, nuoria ei saa huiputtaa, koko systeemi tulee vaihtaa, aloituspaikkoja tulisi olla vähemmän, holtiton ylikoulutus on kulttuurialan väheksymistä, koulutustarpeet on arvioitu täysin väärin, taiteilijoita ei tulisi kouluttaa lainkaan, kulttuurikouluttaja, joka höpisee tulevasta työvoimapulasta on irvokas, sanailevat asiansa osaavat ja koulutuksesta kettuntuneet raadin jäsenet (HS 4.11).
Tästä puuttuvat enää kettutyttöjen kommentit.
Urheiluketutus
Nyrkkeilijä Robert Helenius on kettuuntunut sopivan vastustajan hakemiseen nuorattuun neliöön. Euroopan raskaan sarjan hallitseva mestari Alexander Dimitrenko potee samoja vaivoja kuin Kalle Palander tahollaan ja saattaa menettää tittelinsä ellei ilmesty ajoissa kehään Heleniuksen hanskojen ulottuville. Kalle ja Alexander kokevat ketutuksen raskaana ja siitä saivat alkunsa myös Matti Nykäsen kaltaiset purkaukset.
Helenius voisi kohdata silloin jonkun avoimeksi jäävän tittelin tavoittelijan. Helsingissä järjestettävä ammattinyrkkeilyilta 3.12 Hartwall Areenalla lähestyy ja joku kovemman luokan vastustaja olisi silloin löydettävä, maalailee Heleniuksen työnantaja Sauerland -tallin urheilutoimenjohtaja Hagen Doering. Dimitrenko tietää tämän.
Helenius on parhaillaan harjoittelemassa ja näkee Saksassa asuvana harvoin poikaansa, ottelujen alla kesällä ja jouluna. Salilta ei poistuta illaksi kotiin lenkkeilen kevyesti matkalla hölkäten, käsiä pyöritellen, tuttuja moikaten ja kirkon portaat matkalla juosten, kuten italialainen orhi, Sylvester Stallone meitä opasti Rockyn roolissaan hakaten vaimonsa veljen teurastamossa jäisiä härän ruhoja.
Kun Heleniuksen tallin tavoitteena on MM-titteliottelu Vladimir Klitskoa vastaan mahdollisesti jo vuoden, ehkä kahden sisällä, ketustus päättyy viimeistään tuohon kohtaamiseen. Hävinnytkin saa siinä noin pari miljoonaa taalaa eikä euron kursseja silloin lasketa. Tuon ottelun jälkeen Helenius on joka tapauksessa suomalaiseen urheiluhistoriaan jäävä näkyvin kamppailulajien edustaja kautta aikain.
Se helpottaa riippumatta Klitskon nyrkkien purevuudesta pahaankin ketutukseen, ulkopuolisena ja lajin saloja tuntemattomana tuota ottelua seuraten, mahdollisesti sen lopputulosta väärin tulkiten. Rahakehät ja kamppailu-urheilu ovat omituinen maailma ja siellä ketutus on tautina tuntematon tai ura ei etene MM-titteliotteluun. Kulisseissa lyödään paljon lujempaa kuin kehässä. Kehässä suutahtaminen johtaa taas aina tyrmäykseen.
Kouluketutus
Opettajia ja oppilaiden vanhempiakin ketuttaa (HS 4.11) koulujen kurittomuus ja opettajia etenkin keinojen vähyys kurin ylläpitämiseksi. Opettajan mahdollisuudet ovat tiukasti rajatut, vaikka oppilas käyttäytyisi Robert Heleniuksen tapaan nyrkkiensä kovuutta koetellen.
Ainut keino opettajalle on ottaa iskut vastaan tai määrätä häirikkö jälki-istuntoon. Kirjalliset varoitukset eivät paljoa paina ja luokasta poistaminen on vain viihdettä ja toivottu seuraus häirikölle. Näistäkin osa menee myöhemmin poliisitutkintaan vanhempien toimesta.
Suomessa opetus ei ole niin opettajavetoista kuin muualla Euroopassa. Autoritaarinen elämä ei kuulu kulttuuriimme enää. Tosin se oli oman lapsuuteni koulussa. Silloin Helenius sai Klitskon vastaansa ja voittajan veikkaaminen oli yleensä helppoa.
Kiusaajina opettajat olivat oppilaita taitavampia, sodan käyneitä miehiä ja heidän vaimojaan. Osa kiusatuista oppilaista olisi silloin kaivannut turvaluokkaa. Tätä työpaikkakiusaamista suomalaiset suuren ikäluokan edustajat harrastavat kai vieläkin olkoonkin, etteivät kiusatut sitä enää aina huomaa. Tyhjä lääppäisy ei kehäraakin kokemana tunnu miltään. Lyönnit ovat epäpuhtaita ja menevät varjonyrkkeilynä ketutuksen piikkiin. Takana on huonosti nukuttu yö Stubbin tapaan tai ajattelematon sanavalinta toimittajan kuultavaksi huonona uutispäivänä Mauri Pekkarisen ryntäilyssä. Pitkittynyt ketutus edellyttää jo lääkärin apua. Krooninen ketustus viittaa jo luonnehäiriöön tai kansantautiimme, masennukseen. Vuodenaikoja ja vuorokausirytmejä seuraavat ketutukset, naisten hormonaaliset heilahtelut, ovat tuttuja kaikille. Niistä ei pidä nostaa numeroa medioihin.
Nyrkkeilyssä juuri sparraajat ovat niitä, joita käytetään ennen kuin mennään mestarin kassa kehään. Kosto on taas ruokalaji, joka tarjoillaan aina kylmänä, eikä ihmistä pidä ikinä lyödä. Ja jos joudut lyömään, lyö silloin niin ettei kiusaaja nouse, kävivät tuon ajan ohjeet. Koulu tai työpaikka ei ole toki kamppailu-urheilun säännöillä toimiva ja sieltä haetut mallit, jääkiekosta alkaen, eivät ole aina kohdallaan koulussa tapahtuvaan opetustilanteeseen, jossa hälinä ei ole aina sitä, miltä se ulkopuolisesta ehkä saattaisi vaikuttaa, kertovat vähemmän kettuuntuneet järkevät opettajat.
Ulkosuomalainen ketutus
Toimittaja Atarah Linus on kettuuntunut suomalisiin toimittajiin (STT). Media kohtelee maahanmuuttajia yleistäen, jakaa ristiriitaista tietoa ja käyttää virheellisiä termejä. Toimittajilla kuuluisi olla enemmän taustatietoja maista ja kansoista, muuton syistä ja seurauksista. Toimittajan oma tausta vaikuttaa siihen mitä hän sattuu ulos kirjoittamaan, väittää Atarah Linus. Toimittajat eivät vaivaudu edes erottelemaan onko kyseessä työperäinen maahanmuutto, pakolaiset tai heidän puolisot, lapset. Pakolaisen sijasta olisi syytä puhua vaikkapa ensimmäisen polven suomalaisesta.
Kukaan ei suomalaisena halua olla ensimmäisen, toisen, kolmannen ja neljännen polven ulkopuolinen, valittaa Atarah ja on varmaan oikeassa. Hakkaraisten käyttämistä neekeri sanoista taiteilu ei ole oikeaa ja asiaan menevää vaan pelkkä gonzoa ja halvan jutun tavoittelua, pintavaahtoa, tyhjällä ärsyttämistä ja lukijoidenkin aliarviointia Mauri Pekkarisen “ryntäiden“ tapaan. Varjonyrkkeilyä, jossa asia on muualla kuin rasismissa.
Miksi ei kirjoiteta mitä nämä hakkaraiset oikeasti ajattelevat vaikkapa tämän hetken käännytyslaista, jolloin myös kansanedustajaa kohdeltaisiin arvonsa mukaisesti, ei koko ajan loukaten, ihmettelee Atarah Linus suomalaista tapaa kiusata toisiaan, varjonyrkkeilyä maalaispoikien tapaan uhoten toisilleen.
Siinä muukalaisuus on vain taustaa, kulissit, pelin väline. Atarah on huolissaan toimittajien tiedoista, yleissivistyksestä ja medioittemme tilasta. Sellainen ketutus ei poistu koskaan lähtemättä maasta. Tämä tilanne kun vain pahenee vuosi vuodelta oman ikääntymisen myötä ja ikäketutuksen alkaessa.