Maanantain yrittäjäinpäivän Hesari kertoo, kuinka Suomi hävisi maaottelunsa Ruotsille keihäskisan seurauksena Finnkampenissa. Eihän se niin ollut. Tappio oli kymmenen pistettä ja viimeistä edellisenä lajina loppunut keihäänheitto ei olisi voinut tuoda lisää kymmentä pistettä edes suomalaisten kolmoisvoittona.
Median draaman kaari kuitenkin on komeampi, kun asia esitellään näin, keihäänheittäjäkansan kipeimmällä tavalla, vaikka se ei olisi tottakaan. Se on mediayhteiskunnan tapa esitellä myös taloutta, politiikkaa, kulttuuria ja etenkin tiedettä ja taidetta, mitä tahansa oman aikamme mediahumpuukia ja pelaten tunteillamme.
Yrittänyttä ei laiteta. Käsite ”laiteta” tarkoittaa moittimista. Hesari on toimittajineen yrittäjä ja kirjoittaa tavalla, jossa ei niin hyvää, etteikö jotain laittamatonta, ei niin huonoa, etteikö jotain kiiteltävää.
Pysyvät media-ajan yrittäjät – laitettavat
Matti Nykänen on media-aikamme pysyvä dokumentoitava siinä missä Urho Kekkonen. Molemmat ovat päässeet myös yrittäjäpäivänä esille Hesarissa ja uusin Kekkoskirja halutaan pois myynnistä. Kas kun siinä Keijo Korhosen kirjeet ovat sekoittaneet kaksi kokoomuslaista poliitikkoa ikävällä tavalla. Korhosen ”ikävät tavat” eivät ole vahinkoja ensinkään.
Kaikki me ikääntyneet toki muistamme nämä poliitikot ja heidän tragediansa mutta toki joku nuorempi ei ehkä tunnista edes Kekkosta ja hänen naisiaan muistelijoina. Varmaan heitä on enemmänkin kuin vain pari tapausta. Keijo Korhonen voi aina avustaa muistelijana.
Se, pari naista, nyt ei vielä tee miehestä oikein naistenmiestä oman aikamme tulkintana. Monella miehellä kerrotaan olleen tuhansia naisia ja naisilla taas puolisoinakin kymmenkunta miestä. Yrittänyttä ei laiteta ja tällä alueella kunnostautuneet mäkihyppääjät ovat pääosin ilman olympiavoittoja. Se ero on loputa aika mittava.
Yrittäjäpäivän ykkösyrittäjät – naiset yrittäjinä
Kosovo kohtaa Suomen tänään yrittäjäpäivänä maan ensimmäisessä virallisessa jalkapallon MM-ottelussa. Se on historiallinen hetki ja etenkin presidentti Martti Ahtisaarelle tästä kuuluisi Suomessa erityismaininta. Sen sijaan Suomen jalkapallojoukkueen maine ei ole erityisen korkealla juuri nyt uuden valmentajansa hoivissa. Kymmenkunta tappiota takana, yksi tehty maali ja määrätön määrä omaan päähän potkittuja.
Ei kuitenkaan niin hyvää suoritusta edes Ahtisaarelta, etteikö Keijo Korhoselta jotain moitittavaa, eikä yhtään niin huonoa jalkapallojoukkuetta, etteikö jotain kiiteltävääkin.
Media esittelee näyttävästi kolme naista tänään yrittäjäpäivänä. Eniten panostetaan Yhdysvaltain presidenttikisaan ja Hillary Clintonin henkilöön. Clinton on jotain katalaa ja puolet amerikkalaisista ei pidä hänestä. Se ei johdu hänestä itsestään vaan oletetusta epärehellisyydestä, salalliittoteorioista, kahtia jakautuneen kansan tavasta inhota toista osapuolta hakien yhteistä vihattavaa, inhokkia oman joukon yhdistäjänä.
Suomessa sellainen inhokki on ollut perussuomalainen puolue. Kun vieraat lopettavat haukkumisen, omat vasta aloittavat. Puolue on tulossa tällöin miehen ikään tai maan itsenäisyydestä on sata vuotta.
Suomessa inhokit haetaan politiikassa puolueistamme tai rakkaista ihmisistä. Mitä lähempänä, sitä parempi inhokki. Puoliso, sisaret, perhe ja lähiyhteisö, työpaikan kaverit ovat sellaisia tapauksia inhokkeina. Pahaa oloaan voi purkaa heihin.
Viholliset haetaan läheltä ja ystävät mahdollisimman kaukaa sekä mieluiten vielä fiktiivisinä ja virtuaalisina. Sellaiseen uskaltaa hyvinkin mieltyä hetkeksi. Ikään kuin itseäsi äänestäisit vaalikoneessa omaa kuvaa hakien tai itsesi kanssa seurustelisit. Juokset itsesi kiinni ja taputat olalle. Siinä itseriitoisuus ja omahyväisyys on päässyt parhaimpaan kukkaansa.
Kiusaamiskulttuurissa inhokin hakeminen on amatti-ihmisten työtä ja se opitaan koulussa, työpaikoilla ja medioistamme. Sosiaalisen median nimettömät trullit ovat näitä tapauksia, eripuraa sekä vihan- ja riidankylvöä ammatikseen jakavat ja nykyisin myös koulutetut ammatilaiset. Hajoita ja hallitse on virtuaalimedian keinoja sekin etsien samalla yhteistä vihollista ja omaa mediakuplaa johon piiloutua.
Tärkein syy mediainholle on kuitenkin Clintonin sukupuoli. Valtaa hakeva nainen on aina epäilyttävä, jolloin myös ääni, nauru, kunnianhimo, kaikki hänessä ärsyttää. Kun hän hakee valtaa, hänen suosionsa on alamaissa, kun hän käyttää valtaa, hänet kyllä hyväksytään ja jopa kiitellään niin senaattorina kuin ulkoministerinäkin. Epäilemättä myös presidenttinä.
Toinen, samalla tavalla käsiteltävä nainen medioissamme on Angela Merkel. Kun hän esiintyy kuvissa miesjoukon keskellä ainoana naisena, johtajana, hänet hyväksytään. Sen sijaan kun käynnissä ovat vaalit, media kertoo kuinka Merkelin kannatus joutuu koetukselle ja hänelle on povattu loppua jo kohta vuosikymmenen ajan.
Edes Vanäjän johto ja Putin ei ole samalla tavalla koko ajan erotettava tapaus. Kansaa kun ei voi erottaa vaikka pitäisikin sitä median kertomana stereotyyppinä sekä typeränä. Putin kun on raavas mies medioissamme. Samaa pätee Kiinan johtoon ja vain Pohjois-Koreassa on johtaja jonka valta horjuisi, jos siellä vain järjestettäisiin vaaleja. Kun ei ole vaaleja ei ole myöskään turhaa polemiikkia ja syntipukkeja, tehtyjä tarinoita ja riidankylväjiä.
Kolmas yrittäjäpäivän esiteltävä nainen on edesmennyt äiti Teresa. Hänet on kanonisoitu pyhimykseksi. Se on viimeinen ”vaali” jossa äiti Teresa moititaan ihmisenä, joka ei saanut Intian köyhyyttä katomaan vaikka tekikin myös pyhymykseltä vaadittavat ihmeteot ja sai myös Nobelin.
Jotkut paaveista ovat tehtailleet kymmenittäin pyhimyksiä ja etenkin miehinä heihin ei puututa. Äiti Teresa on erilainen tapaus, liian näkyvä naiseksi jopa kuoltuaankin. Ei niin hyvää etteikö jotain haukuttavaa, kun kyseessä on nainen hakemassa pyhimykseksi